1 month check sekä näkemystä sopeutumisesta uuteen maahan

Uskomatonta, mutta totta. Eka kuukausi on jo takana ja enää kaksi jäljellä. Aika on rullannut niin käsittämättömän nopeesti, että melkeen ahdistaa. Paljon on ehtinyt toki tehdä ja aika on käytetty sangen isolla prosentilla hyväksi. Silti takaraivossa hiipii ajatus, että tää kolme kuukautta tulee olemaan auttamattomasti liian lyhyt aika. Noh, eipä moisia kannata vielä kelailla, paljon on vielä jäljellä!

Tuntuu, että opiskelussa tahti tiukkenee ja opetettavat asiat on hieman monimutkaisempia niiden vieminen diipin snaijaamisen tasolle vie enemmän aikaa. Luonnollista, mutta vaatii entistä enemmän keskittymistä ettei tipu kelkasta! Viime viikolta raportoimisen arvoista lienee viikonloppu. Perjantaina oli ensimmäinen all-nighter eli oltiin aamukuuteen asti kaupungilla rupattelemassa baarissa ja lopulta 4 tuntia laulamassa karaokea. Videomateriaalia löytys, mutta se ei täytä tän blogin korkeita laatukriteerejä. :D

Kyseinen ilta alkoi sashimilla, joka oli erittäin laadukasta ja maukasta. Suureksi yllätyksekseni pöytään kannettiin myös pallokalaa! Olin vannonut, etten moista söisi, koska ei se voi niin hyvää olla, että hengenlähtöä kannattaisi uhmata. Noh, kaikki söi sitä ja seurailin noin 15 minuuttia ja todettuani, ettei kukaan näytä halvaantuneelta tai tuoreelta ruumiilta, päätin että fuck it, if we must die, lets all die together, ja maistoin. Ihan hyvää, kuvailisin sitä erittäin miellyttävän rakenteen omaavaksi kanan makuiseksi sapuskaksi. (Miks niin moni vähän epätavallisempi, esim pallokala, etanat, miekkakala, jänis yms tuntuu maistuvan aina jossain määrin kanalta??)

En vissiin muistanut ottaa blowfishistä kuvaa tunnustellessani kuolemisen merkkejä kehossani.

Sunnuntaina oltiin tsiigailemassa jotain martial arts -esitystä. Siellä pääsi näkemään miten ammattitekijät murhais toisensa käsin, veitsillä, miekoilla, kepeillä ja kettingeillä. Oli kyllä ihan mielettömän TYLSÄÄ. Ei mitään show-meininkiä ja kaikki tapahtu slowmotionilla. Ilmeisesti se oli joku kilpailu, jossa dumarit arvosteli suorittajien tekniikkaa. Oli niin jännää ettei sitä uskaltanu sisäistää kerralla puolta tuntia enempää, joten pian oltiinkin valmiita lähtemään vetää korealaista barbequeta, joka olikin erinomaisen hyvää.

Siellä ne ukot heiluu....

Korean BBQ!

Hyvää ja makso per nassu joku 15 euroa.

Liha syödään salaattiin käärittynä käsin~

Ravintolan vessan ovi :D

Matkalla syömään.

Multa on kyselty jonkin verran täällä ja Suomestakin, että vaivaako koti-ikävä. Varsinkin aikanaan Jenkeissä tämä oli hyyyyvin yleinen kysymys ja moni tuttu kyseistä vaivaa potikin. Oma vastaus oli sillon ja on nytkin, että no ei todellakaan vaivaa. Sorge vaa kaverit ja perhe! Tai totta kai olis kiva nähdä ihmisiä kotipuolesta, mutta en kyllä lähtis käymää vaikka ilmaset liput joku tyrkkäis käteen. Mendokuse, kauhee vaiva, ja 3kk on tosi lyhyt aika.

Oon kotiunut mitä mainioimmin tänne. Suunnistaminen kaupungilla ja arkiaskareiden hoitaminen ei tuota juurikaan ongelmia. Myöskään dorme-elämä, vastoin odotuksia, ei ahista yhtään. Jopa toi riisisäkki, joka on wannabe tyyny, tuntuu oikein pätevältä niskan lepuuttajalta nykyään. Tää huone on myös asettautunut kotoisaan muotoon. Oon oppinut hyödyntämään tilan ja kaikille tavaroille on (teoriassa) oma paikkansa. Tietysti täällä on jatkuvasti ihan helvetillinen sotku... Suomessa sentää kämppä tulee siivottua suht tasasin väliajoin kun käy vieraita. :D

Ylläpitääkseni viimepostauksessa lanseeraamaani informativiisuusaspektia, heitänkin pari yleisen tason ajatusta uuteen maahan ja kaupunkiin kotiutumisesta ja sen helpottamisesta. Uskoisin, että kokemus jeesaa tässäkin asiassa tuntuvasti. Kun kiertää maailmaa, oppii väkisinkin katsomaan vieraita kulttuureja avoimemmin ja vastaanottavaisemmin. Samoin lähteminen ei kolahda sieluun yhtään niin isosti ja lähtemistä edellyttävä luopuminen on helpompaa. Kokemuksesta voin sanoa, että kun asuu yksin, niin se lähteminen on vielä huomattavasti iisimpää. Ei niitä läheisiä, jotka asuu muutenkin eri osoitteessa, näe kumminkaan kaiken aikaa ja sitä ei ole yhtä riippuvainen näiden välittömästä presenssistä oman onnellisuuden nimissä. Riittää pitkälle kunhan ne vaan on siellä viestimien päässä saatavilla~

Turha etsiä järvimaisemia täältä!

Sopeutumista helpottaa loppujen lopuksi varmasti eniten oma asenne. Kulttuurishokinkin yksi yleisimpiä piirteitä on ylimielinen ja negatiivinen ajattelu paikallista kulttuuria kohtaan. Jos lähtee sieltä peräpohjolasta sillä asenteella ja katsantatavalla, että kaikki erilaiset toimintamallit on lähtökohtaisesti huonompia kuin ne mihin on tottunut Suomessa, on luvassa varmasti paljon aivan turhaa ahdistumista ja turhautumista.

Totta kai hyvin usein tulee eteen tilanteita ja toimintamalleja jotka herättävät isoja 'MIKSI???!!' -kysymyksiä, mutta aina näissä tilanteissa kannattaa mielestäni kysyä heti perään 'miksei?', sillä yleensä kaikelle on joku syynsä ja kaikissa tavoissa on huonot ja hyvät puolensa. Toki välillä tulee vastaan tilanteita, kuten surullisen kuuluisa salikortinostoprosessini, jotka on vaan kaikessa pyhässä olemuksessaan aivan helvetin typeriä ja perustavalla tavalla päin persettä. Näin ei kuitenkaan kannata lähtökohtaisesti ajatella!  Huomionarvoista on, että vääränlainen ajattelu lienee useimmiten alitajuista, eli vaatii hieman aitoa mentaalista työstämistä, että se asenne on varmasti kunnossa.

Käytännön tason vinkkejä löytynee vaikka kuinka paljon kaikenlaisista matkailukirjoista, mutta omasta mielestäni ainoa tarpeellinen seikka on tutustua vähän etukäteen paikallisen kulttuurin piirteisiin ja tapoihin. Omaa muuttoa edeltävä valmistautumiseni sisälsi käytännössä uuden passin ostamisen ja laukun pakkaamisen lähtöpäivän aamuna. Järkkymätön luottamus omaan tekemiseen ja selviytymiseen tekee ressaamisesta ja ylimääräisestä säätämisestä turhakkeita. Eli kylläkaikkiluonnistuu -asenne matkaan ja menoksi! :D

Seuraavassa postauksessa kertoilen varmaan enemmän hyvistä ja huonoista puolista, joita olen täällä havainnut.

Until then, Ugh! -Z