Metropolin ulkopuolella

Lupailin viimepostauksessa kertoilla vähän tarkemmin täällä Tokiossa kummastuttavista ja ihastuttavista asioista, mutta lykkään sitä ensi kertaan. Koska ei tätä blogia kuitenkaan lue kuin äiti ja pari kaveria, niin sen sijaan hieman henkilökohtaisia kuulumisia. Keskiviikkona oli vapaapäivä, koska oli ilmeisesti jokin muinaisen ensimmäisen kruunupään kruunajaisten vuosipäivä tms. Tämän kunniaksi lähdettiin porukalla Kamakuraan, eli toisin sanoen meikäläinenkin, nyt viidennellä kerralla mestoilla, lähdin ihka ensimmäisen kerran Tokion ulkopuolelle!




Noh oikeestaan sinne oli matkaa noin tunnin verran Shinjukusta ja junan ikkunan takaa ei kaupunkimaisema kadonnut missään vaiheessa, mutta talot kyllä mataloituivat merkittävästi... Eka pysäkki oli Enoshima, jossa oli jopa palmuja ja kaikkiaan erittäin kaunis saari. Koko mesta oli täynnä oman näkemykseni mukaan isoja kotkia, vaikka Saki väitti kivenkovaan, että ne on jotain puluja joiden nimeä se ei enkuksi tienny. Kovasti kotkilta kyllä näyttivät.

Kyseisellä saarella söin myös yhden parhaista aterioistani täällä, kaitendonburia (käsittääkseni). Kulho täynnä riisiä ja aivan tuoreita mereneläviä. En ees tiedä mitä kaikkee siellä oli, mutta ainakin lohta, tunaa, katkista, mätiä ja jotain minikaloja. Kaikki oli raakaa, mutta kulho oli kivinen ja tulikuuma, joten kaikki kypseni siinä silmien alla kun malttoi muutaman minuutin venailla.

Todella maukas ja hyvä ateria. Makso jotai 12e.

Huomio! TEMPPELI, TÄÄLLÄ TEMPPELI. ONCE IN THE LIFE TIME!

 Kiivettiin saaren laelle, josta avautu todella hienot näköalat. Sää oli mitä mainion, joskin täälläkään ei ole vielä sellaista 12 astetta lämpimämpää ja joinain päivinä voi jäädä jopa viiden asteen kieppeille. Ensiviikolla pitäisi olla jo 15 asteen päiväkin mahdollisesti, sitä odotellessa!

Pacific.

Itse Kamakura oli sellanen pieni idyllinen kylä. Käytiin kattomassa isoa Buddhaa, joka olikin ihan helvetin iso. Lisäksi talsittiin sellaselle isolle temppelille, jossa itsekkin heitin jenin kaivoon ja tein toivomuksen. Temppelit on todella hienoja ja henkii alkuperäistä Japania ja jos joku raahaa mut kattomaan vielä yhtäkin semmosta niin revin perseeni. Ne on todellakin oikeesti hienoja ja suosittelen katsastamaan, mutta ne kaikki näyttää mun mielestä samalta ja ihan etsimättäkin oon nähny salee 20 sellasta vajaan 1,5kk aikana.

It was big.

Lauantaina oli kauan odottamani Mötley Cruen keikka! Netistä tsiigailin alkamisaikaa ja siellä oli klo 17 ja klo 19 höystettynä random kanjeilla, paremmin tunnettuna töhryillä. Lipussa luki klo 17, mutta en missään vaiheessa ajatellut hetkeäkään, että lauantai-illan konsertin pääesiintyjä aloittais keikan viideltä iltapäivältä, vaan ovet aukeavat silloin. Noh, Mötikät alotti. Ja lopetti siinä 18.30. Mitä helvettiä? Saavuin itsepaikalle "hyvissä ajoin" klo 18 ja missasin siis suurimman osan keikasta. Ei oo hetkeen *******nut yhtä paljoa. Olin niin shokissa etten yhtään kuvaakaan tajunnu ottaa siellä. Ne oli raahannu Tommy Leen katsomon päällä leijailevan rumpusetinki sinne, mutta enhän mä sitäkään spektaakkelia nähnyt...

Eilen kävin ekan kerran sitten viime kesäkuun, joilloin taidokkaasti murskasin polveni sisäiset rakenteet tuusannuuskaksi, lyömässä golfpalloa ulkona! Ilokseni löysin tuollaisen noin 100 metriä pitkän rangen ihan kotikulmilta, jossa pääsee mailavuokrineen takomaan korin palloja noin 6 eurolla. Oli kyllä nastaa, mutta taidan venailla kuitenkin vielä vähän lämpimämpiä kelejä. Vielä ollaan kuitenkin hieman henkilökohtaisen pakkasrajani eli +15 asteen alapuolella.

Meikäläisen jaappanin taidot on karttunut kiitettävästi. Tavoite pystyä hoitamaan japaniksi päristen perusbisneksiä reissun puolen välin kieppeillä on ainakin aika lähellä täyttyä. Kaiken kaikkiaan nautin täällä olosta. Toisin kuin suurimman osan ajasta Suomessa, täällä tuntuu, että elää hetkessä ja nauttii ajastaan. Osin senkin takia, että tiedostaa aidosti ajan olevan rajallista. Suomessa, varsinkin talvisin kiitos oksennusrefleksin laukaisevan ilmanalan, tuntuu lähinnä, että elää jotain tulevaa varten odottaen hamassa tulevaisuudessa jotain muistamisen arvoista tapahtuvan tarpoen läpi arjen. Täällä tuntuu toistaiseksi, että kaikki mitä tekee on jotain minkä oikeasti vanhempana muistaa. Toki se arkeutuminen täälläkin ennen pitkää tapahtuisi, mutta siihen menee piiiiitkäään. Suosittelenkin kaikkia tarttumaan niihin mahkuihin rikkoa sitä harmaata arkea ulkomaille muuttamisella!

Ugh! -Z