When the smile turns around

No niin, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Edellisestä postauksesta ehti vierähtää sangen kookas tovi, mutta ei vaan oo ollu aikaa kirjotella mitään! Viimeset kaks viikkoa Olli ja Nico oli kyläilemässä ja meno oli niin hektistä, etten ees jaksanut/ehtinyt kaivaa konetta läppärilaukusta esiin kertaakaan. Tätä kirjottaessa istun valitettavasti jo Espoossa oman vuokramanshonini itäsiivessä haikeasti muistellen elämääni ihmisten ilmoilla.

Shibuyan aseman edessä sijaitseva ihmismäärältään maailman ruuhkaisin risteys. Noh täällä Suomessa on ainakin tilaa...

Piti kai tästä Akihabarastaki saada yksi kuva blogiin. Jopa tänne on vähän ikävä!

Aloitetaan pienellä läpi leikkauksella mitä kaikkea sitä duunattiin tuon kahden vikan viikon aikana ja sen jälkeen vielä yhteen veto fiiliksistä koko reissusta.

Olli saapui tiistaina ja Nico muutaman päivän myöhemmin perjantaina. Äijät majoittui Anna hostel Yokozuna nimiseen hostelliin, joka sijaitsi Ryogokussa, noin 20 min Shinjukusta Chuo Sobu linella. Ihan pätevä sijainti ja itse hostelli oli ainakin oman kokemuksen siistein ja asiallisin missä on tullut yövyttyä. Itse liityin poikien seuraks viimeseksi viikoksi, kun dormihuoneen vuokrasoppari päättyi. Meiän huoneessa oli neljä sänkyä, eli koko ajan oli joku random seurana. Varsinkin se viimeinen kaveri oli kevyesti kulmakarvoja kohottava tapaus vihreän sävyisine silmälaseineen ja muutenkin mielenkiintoisine olemuksineen.

Ekat muutama päivä Ollin kanssa kahestaan meni lähinnä ympäriinsä sompailussa, koska tahottiin säästää sellaset varsinaiset "nähtävyydet" siihen, että Nicokin on mestoilla.

 

 

Mulle tämä sopi erittäin hyvin, koska en muutenkaan oo yhtään kiinnostunut ravaamaan missään wannabe -nähtävyyksillä näpsimässä samaa kuvaa, jonka voi nähä netistä paljon tykimmällä kameralla otettuna.  Siis vaikuttavat luonnon mestat kuten Grand Canyon tai Hawaii'lla joku vesiputous on tosi makeita ja tahdoin toki niitä katsomaan, mutta sitten vastaavasti joku White house? Ei vois vähempää kiinnostaa joku perus valkonen tönö joka on kuuluisa vaan sen takii et siellä sattuu asumaan joku mainittava heebo. Tokyon Sky tree tai Kiinan muuri sen sijaan on oikeesti mielenkiintosia rakennelmia, koska ne on ISOJA ja vaikuttavia ihan olemuksessaan. (Kiinan muurilla en oo käyny, mutta kuulemma se on isomman puoleinen aidaksi).

Heaven soft jätski oli parasta Sky Treessä.

Ei nyt sovi tähän aikajärjestykseen, mutta käytiin toki siellä Sky Treessä, joka on nykyisin maailman toisteksi korkein rakennus (rakennushetkellään toki korkein aikanaan). Noin 20 egellä pääsi tuohon alemmalle tasolle, joka sijaitsi jossain 400 metrin hujakoilla. Ylemmäs ei ollut oikein järkeä mennä, kun pilvet haittas näkyvyyttä jo tuolla korkeudella ja ylemmäs makso enemmän.



Ylipäätänäs, minun mielestä, Tokyossa muutenkin pointtina on tavallaan saada "feel of the city" ja tajuta miks se on paras kaupunki elää. Ei siellä oo niin paljoa Rooman ja Pariisin kaltasia maailman kuuluja nähtävyyksiä. Koko kaupunki on verrattain uus, ja se on mahtavaa. Lisäksi keskustoja ja eri tyyppisiä alueita on niin paljon ja ne on niin erilaisia, että menee oikeesti viikko kiertäessä ihan erilaisia maisemia tajutakseen miten erilaisen kuvan kukin alue antaa Tokiosta ja miten vaihteleva kokonaisuus se on.

Kirsikankukka-aika sattu just sopivasti jätkien kahen viikon reissun kohille. Kyseiset pajut kukkii vaan noin viikon vuodessa.

Eli perjanaina Nicon saavuttua homma lähti käyntiin toden teolla volunteerien järjestämällä cooking partylla! Kyseessä oli siis meille länkkäreille enemmän kun tutut kotibileet. Japskit teki ruokaa meille ja nautittiin oluita. Bileet järjestettiin vuokratussa huoneessa, joka on ihan kyseisen kaltaisia tapahtumia varten tarjolla. Hauska tajuta, että japskeille perus kotibileet on eksoottista, koska baariin meneminen on ihan yhtä halpaa kun kotisohvalla tinaaminen ja asunnot järjestään liian pieniä erikoisemmille pirskeille.

     Kuva poistettu.

Lauantaina pääsinki sit esittelemään Guts Soulin Ollille ja Nicolle ^^ Siis käytiin NELJÄ kertaa siel samas ravintolas sen vajaan kahen viikon aikana vetämässä tabe+nomihodai. Kaverit rakastu mestaan välittömästi, luonnollisesti, koska kuka ei rakastas rajatonta määrää lihaa ja bisseä alle parin kympin hintaan!

Ginzan laitamilla keisarin puiston edessä.

Shinjukussa vahtii Godzilla.

Tokiossa esittelin tietty kaikki mestat joista oon jo aikasemmin paasannu tässä blogissa, mutta lähettiin kaks kertaa vähän pidemmälle käymään, eka Yokohamaan, joka on kyllä Tokiota, mutta sijaitsee noin tunnin päässä keskustasta meren rannalla. Sieltä löytyy myös chinatown, mistä pitäisi löytyä hyvää ruokaa yllin kyllin. Emme löytäneet, koska olimme pihejä. Satama oli oikein kaunis ja sieltä löyty myös kokonaan meren päälle valettu betonisaari, osapuilleen varmaan jonkun Töölön kokoinen alue. Koin perin nolon ahaa-elämyksen kun havaitsin sen kuppinuudelimuseon siellä, eli olin toisin sanoen jo käyny siellä! Mut ei sitä oikein tajunnu kun bussi ajo sillon suoraan ovelle ja vei suoraan pois, merestä näkyi vain vilaus.

Chinatownin portti ja joku kinkki.

Kuva poistettu.

Toinen reissu oli jo oikeesti Tokion ulkopuoelle, Takao-vuorelle. Korkeutta nyppylällä oli vajaat 700 metriä, ja kyllä sinne talsiminen ihan kuntoilusta kävi. Alkumatka mentiin sellasella laskettelukeskushissillä, mikä helpotti urakkaa tuntuvasti. Mutta sen jälkeen mentiin jotain hasardii kiertotietä huipulle, josta oli suuri vaara vyöryä mahdolliseen kuolemaan. Maisemat oli mitä upeimmat. Sieltä piti löytyä joku vesiputous, mutta paskat siellä mitään sellasta näkynyt. Huipulle päästessämme ne pari kahvilaa ja ravintolaa mitä sieltä löyty oli sulkeneet ovensa 7 minuuttia aikasemmin.... -,-

Muuten meiän touhut Tokiossa ei eronnu niin kauheesti siitä mitä olin ite ehtinyt puuhailla viimeset kolme kuukautta. Henkilökohtainen näkemykseni oli, että kaupunki tulee parhaiten tutuksi SYÖMÄLLÄ. :D Eri ravintoloihin matkatessa näkee mukavasti paikkoja! Eli saatiin syötyä kaikkia mun suosikkeja yakinikua, okonomiyakia, nabea, sushia, ramenia, crepejeä cheese tartseja yms yms. Pojat tykkäs ja Nicokin selvis lukuisista oman elämänsä mad cookeista kunnialla, kuten sushin syönnistä.

Viihteellä ollessa porukkaan saattoi kuulua paljonkin jengiä, mutta muuten lähinnä Saki pyöri mukana. Vikana iltana suurin osa vaihtarikavereista oli jo poistunut kotiin tai reissaamaan, mutta sain vielä Bobin houkuteltua mukaan, eli parhaat tyypit olikin sitten kasassa, me kolme + Saki ja Bob. Mentiin fiilistelemään vikaa kertaa Guts Souliin ja sen jälkeen vielä karaokeen. Viisaina poikina juotiin siis 4 tuntia nomihodaina aamulentoa edeltävä iltana. Noh ihan hyvin selvittiin. Illalla hostellille lähtiessä piti hyvästellä Saki ja kyllä se taas riipi yllättävän syvältä, mutta olihan tuo toki tiedossa...

Kuva poistettu.

Kuva poistettu.

Kuva poistettu.

Kaiken kaikkiaan nää 3 kuukautta oli ihan mahtava kokemus! Aivan liian lyhyt aika, mutta ei vaan voi mitään. Verrattuna edelliseen vaihtoon niin tämä saattoi olla jopa parempi, vaikka lyhyempi olikin. Japanin kielen taidot kehitty nollasta yllättävänkin hyvälle tasolle ja tutustuin taas moniin hienoihin tyyppeihin eri puolilta maailmaa. Nyt oon ollu Suomessa viitisen päivää ja pahin morkkis alkaa jo helpottaa. Aluks varsinkin oli sangen synkät fiilikset ja jouduin perustelemaan itelleni aika moneen kertaan mitä hittoa mä täällä taas teen. Loppujen lopuksi kuitenkin oisin voinu väen väkisin siellä pysyäkkin vielä opiskelemassa lisää, mutta uskon syvällä sisimmässäni, että kesä Suomessa on parempi kuin kesä Tokiossa.

Tästä eteenpäin omat kuviot menee niin, että teen töitä kesän loppuun asti kattavalla sopparilla, ja sitten on taas kaikki auki. Vähän ajatuksissa pyörii heitellä trainee ja työpaikakhakemuksia Tokioon ja katsoa tärppääkö. Toki mieli voi tässä moneen kertaan muuttua kesän aikana ja mahdoton sanoa mistä niitä töitä ylipäätänsä löytyy. Saas nähdä, mutta lähtökohtaisesti tuntuisi vieraalta ajatukselta asettua Suomeen ja hyväksyä, ettei tän kaltasia pidempiä jaksoja ulkomailla olisi lähitulevaisuudessa edessä. Oon ihan varma, että vähintäänkin tuun tekemään lomareissun vielä useasti Tokioon, mutta takaraivossa säilyy ajatus jostain uudesta vähän pidempikestoisesta setistä.

Kiitos kaikille, jotka jakso lukea näitä turinoita!
 Ugh! -Zamiza