When the smile turns around

No niin, kaikki hyvä loppuu aikanaan. Edellisestä postauksesta ehti vierähtää sangen kookas tovi, mutta ei vaan oo ollu aikaa kirjotella mitään! Viimeset kaks viikkoa Olli ja Nico oli kyläilemässä ja meno oli niin hektistä, etten ees jaksanut/ehtinyt kaivaa konetta läppärilaukusta esiin kertaakaan. Tätä kirjottaessa istun valitettavasti jo Espoossa oman vuokramanshonini itäsiivessä haikeasti muistellen elämääni ihmisten ilmoilla.

Shibuyan aseman edessä sijaitseva ihmismäärältään maailman ruuhkaisin risteys. Noh täällä Suomessa on ainakin tilaa...

Piti kai tästä Akihabarastaki saada yksi kuva blogiin. Jopa tänne on vähän ikävä!

Aloitetaan pienellä läpi leikkauksella mitä kaikkea sitä duunattiin tuon kahden vikan viikon aikana ja sen jälkeen vielä yhteen veto fiiliksistä koko reissusta.

Olli saapui tiistaina ja Nico muutaman päivän myöhemmin perjantaina. Äijät majoittui Anna hostel Yokozuna nimiseen hostelliin, joka sijaitsi Ryogokussa, noin 20 min Shinjukusta Chuo Sobu linella. Ihan pätevä sijainti ja itse hostelli oli ainakin oman kokemuksen siistein ja asiallisin missä on tullut yövyttyä. Itse liityin poikien seuraks viimeseksi viikoksi, kun dormihuoneen vuokrasoppari päättyi. Meiän huoneessa oli neljä sänkyä, eli koko ajan oli joku random seurana. Varsinkin se viimeinen kaveri oli kevyesti kulmakarvoja kohottava tapaus vihreän sävyisine silmälaseineen ja muutenkin mielenkiintoisine olemuksineen.

Ekat muutama päivä Ollin kanssa kahestaan meni lähinnä ympäriinsä sompailussa, koska tahottiin säästää sellaset varsinaiset "nähtävyydet" siihen, että Nicokin on mestoilla.

 

 

Mulle tämä sopi erittäin hyvin, koska en muutenkaan oo yhtään kiinnostunut ravaamaan missään wannabe -nähtävyyksillä näpsimässä samaa kuvaa, jonka voi nähä netistä paljon tykimmällä kameralla otettuna.  Siis vaikuttavat luonnon mestat kuten Grand Canyon tai Hawaii'lla joku vesiputous on tosi makeita ja tahdoin toki niitä katsomaan, mutta sitten vastaavasti joku White house? Ei vois vähempää kiinnostaa joku perus valkonen tönö joka on kuuluisa vaan sen takii et siellä sattuu asumaan joku mainittava heebo. Tokyon Sky tree tai Kiinan muuri sen sijaan on oikeesti mielenkiintosia rakennelmia, koska ne on ISOJA ja vaikuttavia ihan olemuksessaan. (Kiinan muurilla en oo käyny, mutta kuulemma se on isomman puoleinen aidaksi).

Heaven soft jätski oli parasta Sky Treessä.

Ei nyt sovi tähän aikajärjestykseen, mutta käytiin toki siellä Sky Treessä, joka on nykyisin maailman toisteksi korkein rakennus (rakennushetkellään toki korkein aikanaan). Noin 20 egellä pääsi tuohon alemmalle tasolle, joka sijaitsi jossain 400 metrin hujakoilla. Ylemmäs ei ollut oikein järkeä mennä, kun pilvet haittas näkyvyyttä jo tuolla korkeudella ja ylemmäs makso enemmän.



Ylipäätänäs, minun mielestä, Tokyossa muutenkin pointtina on tavallaan saada "feel of the city" ja tajuta miks se on paras kaupunki elää. Ei siellä oo niin paljoa Rooman ja Pariisin kaltasia maailman kuuluja nähtävyyksiä. Koko kaupunki on verrattain uus, ja se on mahtavaa. Lisäksi keskustoja ja eri tyyppisiä alueita on niin paljon ja ne on niin erilaisia, että menee oikeesti viikko kiertäessä ihan erilaisia maisemia tajutakseen miten erilaisen kuvan kukin alue antaa Tokiosta ja miten vaihteleva kokonaisuus se on.

Kirsikankukka-aika sattu just sopivasti jätkien kahen viikon reissun kohille. Kyseiset pajut kukkii vaan noin viikon vuodessa.

Eli perjanaina Nicon saavuttua homma lähti käyntiin toden teolla volunteerien järjestämällä cooking partylla! Kyseessä oli siis meille länkkäreille enemmän kun tutut kotibileet. Japskit teki ruokaa meille ja nautittiin oluita. Bileet järjestettiin vuokratussa huoneessa, joka on ihan kyseisen kaltaisia tapahtumia varten tarjolla. Hauska tajuta, että japskeille perus kotibileet on eksoottista, koska baariin meneminen on ihan yhtä halpaa kun kotisohvalla tinaaminen ja asunnot järjestään liian pieniä erikoisemmille pirskeille.

     Kuva poistettu.

Lauantaina pääsinki sit esittelemään Guts Soulin Ollille ja Nicolle ^^ Siis käytiin NELJÄ kertaa siel samas ravintolas sen vajaan kahen viikon aikana vetämässä tabe+nomihodai. Kaverit rakastu mestaan välittömästi, luonnollisesti, koska kuka ei rakastas rajatonta määrää lihaa ja bisseä alle parin kympin hintaan!

Ginzan laitamilla keisarin puiston edessä.

Shinjukussa vahtii Godzilla.

Tokiossa esittelin tietty kaikki mestat joista oon jo aikasemmin paasannu tässä blogissa, mutta lähettiin kaks kertaa vähän pidemmälle käymään, eka Yokohamaan, joka on kyllä Tokiota, mutta sijaitsee noin tunnin päässä keskustasta meren rannalla. Sieltä löytyy myös chinatown, mistä pitäisi löytyä hyvää ruokaa yllin kyllin. Emme löytäneet, koska olimme pihejä. Satama oli oikein kaunis ja sieltä löyty myös kokonaan meren päälle valettu betonisaari, osapuilleen varmaan jonkun Töölön kokoinen alue. Koin perin nolon ahaa-elämyksen kun havaitsin sen kuppinuudelimuseon siellä, eli olin toisin sanoen jo käyny siellä! Mut ei sitä oikein tajunnu kun bussi ajo sillon suoraan ovelle ja vei suoraan pois, merestä näkyi vain vilaus.

Chinatownin portti ja joku kinkki.

Kuva poistettu.

Toinen reissu oli jo oikeesti Tokion ulkopuoelle, Takao-vuorelle. Korkeutta nyppylällä oli vajaat 700 metriä, ja kyllä sinne talsiminen ihan kuntoilusta kävi. Alkumatka mentiin sellasella laskettelukeskushissillä, mikä helpotti urakkaa tuntuvasti. Mutta sen jälkeen mentiin jotain hasardii kiertotietä huipulle, josta oli suuri vaara vyöryä mahdolliseen kuolemaan. Maisemat oli mitä upeimmat. Sieltä piti löytyä joku vesiputous, mutta paskat siellä mitään sellasta näkynyt. Huipulle päästessämme ne pari kahvilaa ja ravintolaa mitä sieltä löyty oli sulkeneet ovensa 7 minuuttia aikasemmin.... -,-

Muuten meiän touhut Tokiossa ei eronnu niin kauheesti siitä mitä olin ite ehtinyt puuhailla viimeset kolme kuukautta. Henkilökohtainen näkemykseni oli, että kaupunki tulee parhaiten tutuksi SYÖMÄLLÄ. :D Eri ravintoloihin matkatessa näkee mukavasti paikkoja! Eli saatiin syötyä kaikkia mun suosikkeja yakinikua, okonomiyakia, nabea, sushia, ramenia, crepejeä cheese tartseja yms yms. Pojat tykkäs ja Nicokin selvis lukuisista oman elämänsä mad cookeista kunnialla, kuten sushin syönnistä.

Viihteellä ollessa porukkaan saattoi kuulua paljonkin jengiä, mutta muuten lähinnä Saki pyöri mukana. Vikana iltana suurin osa vaihtarikavereista oli jo poistunut kotiin tai reissaamaan, mutta sain vielä Bobin houkuteltua mukaan, eli parhaat tyypit olikin sitten kasassa, me kolme + Saki ja Bob. Mentiin fiilistelemään vikaa kertaa Guts Souliin ja sen jälkeen vielä karaokeen. Viisaina poikina juotiin siis 4 tuntia nomihodaina aamulentoa edeltävä iltana. Noh ihan hyvin selvittiin. Illalla hostellille lähtiessä piti hyvästellä Saki ja kyllä se taas riipi yllättävän syvältä, mutta olihan tuo toki tiedossa...

Kuva poistettu.

Kuva poistettu.

Kuva poistettu.

Kaiken kaikkiaan nää 3 kuukautta oli ihan mahtava kokemus! Aivan liian lyhyt aika, mutta ei vaan voi mitään. Verrattuna edelliseen vaihtoon niin tämä saattoi olla jopa parempi, vaikka lyhyempi olikin. Japanin kielen taidot kehitty nollasta yllättävänkin hyvälle tasolle ja tutustuin taas moniin hienoihin tyyppeihin eri puolilta maailmaa. Nyt oon ollu Suomessa viitisen päivää ja pahin morkkis alkaa jo helpottaa. Aluks varsinkin oli sangen synkät fiilikset ja jouduin perustelemaan itelleni aika moneen kertaan mitä hittoa mä täällä taas teen. Loppujen lopuksi kuitenkin oisin voinu väen väkisin siellä pysyäkkin vielä opiskelemassa lisää, mutta uskon syvällä sisimmässäni, että kesä Suomessa on parempi kuin kesä Tokiossa.

Tästä eteenpäin omat kuviot menee niin, että teen töitä kesän loppuun asti kattavalla sopparilla, ja sitten on taas kaikki auki. Vähän ajatuksissa pyörii heitellä trainee ja työpaikakhakemuksia Tokioon ja katsoa tärppääkö. Toki mieli voi tässä moneen kertaan muuttua kesän aikana ja mahdoton sanoa mistä niitä töitä ylipäätänsä löytyy. Saas nähdä, mutta lähtökohtaisesti tuntuisi vieraalta ajatukselta asettua Suomeen ja hyväksyä, ettei tän kaltasia pidempiä jaksoja ulkomailla olisi lähitulevaisuudessa edessä. Oon ihan varma, että vähintäänkin tuun tekemään lomareissun vielä useasti Tokioon, mutta takaraivossa säilyy ajatus jostain uudesta vähän pidempikestoisesta setistä.

Kiitos kaikille, jotka jakso lukea näitä turinoita!
 Ugh! -Zamiza

Kalastusta ravintolassa

3 viikkoa jäljellä. Tästä koulua on reilu viikko ja sitten loput lomaa. Saas nähdä kuinka haikee fiilis sitä loppua kohden kehittyy, mutta tiedän et kyllä se tulee nakertamaan hieman. Vaikkakin aikaisin (ilmeisimminkin) alkava golfkausi Suomessa on omiaan helpottamaan tuskaa. Pelihalut on isot kun viimekausi meni käytännössä ohi kesä-heinäkuun vaihteessa räjähtäneen polven ansiosta. Kaks kaveria, Olli ja Nico, tulee ens viikolla tänne lomailee ja lähetään kaikki sitten 8.4 meikäläisen viisumin umpeutuessa kohti Suomea. Tarkotuksena ottaa loppuun vielä kerran kaikki irti mitä tästä mestasta saa!


Viime lauantaina mentiin Sakin kanssa Zauo nimisee ravintolaan. Jujuna on, että saat narrata omat fisusi altaasta ja sitten kokki duunaa sen sulle instanttina :D Oli helvetin hauskaa! Itse olen toki naperkulliaisena kalastanu paljonkin kun porukat asuu järven likellä, mutta Saki varsinkin oli ihan onnessaan kun ekaa kertaa pääs ongelle. Kalan nappaamiseen ei menny kauaa, 10 minuutissa saatiin jo kaks, joka oli myös tavotteena. Luin arvosteluista, että ois muka vaikeeta saada saalista, joten ehkä suht aikainen ajankohta auttoi asiaa. (noin klo 17)
 

Saki aitona japskina tahtoo syödä lähes kaiken raakana, mutta otettiin kuitenkin vain puolet isommasta uiskentelijasta sashimina ja puolet paistettuna, ja pienempi sintti sitten kokonaan sashimina. Oli varmaa parasta kalaa mitä on tullu syötyä, niin tuoretta ei saa mistää muualta! Vaikka syöttölä ei esteettisyydellään hivellyt silmämunia, niin safka on sitä vastoin todella näyttävää ja herkullista. En näköjää mukamas ottanu kuvaa siit isommasta fisusta lautasella....

Kuva poistettu.
 

 Fisut oli noin 1000 jeniä halvempia jos onnistuit nappaa sellasen itse. Altaissa oli myös eroja, ja sellasessa mistä ois saanu vähän isompaa kalaa voi vahingossa napata pahimmillaa 15 000 jenin (reipas 100e) hintasen vonkaleen, joten pitäydyttiin suosiolla pienemmille kaloille varatuissa altaissa :D Hintaa aterialle tuli yhteensä 7000 jeniä meiltä kahdelta, mikä ei oo ollenkaan paha. Kumminkin aidosti hyvää ruokaa ja hauska kokemus. Ruokaa oli niin paljon ettei kaikkea meinannut saada syödyksi, kun tilattiin oheen muun muassa mustekalan renkaita, jotka btw muutti mun käsityksen mustekalasta ikuisesti. Ihan sikaa hyvää eikä yhtään sitkeetä! Viereisessä pöydässä vedettiin isommalla budjetilla hummeria yms. Sekin on näköjään japskien mielestä parasta raakana.








Tässä joskus aiemmin käytiin koulun speaking partnerien kanssa tsiigaamassa jotain puutarhaa. Oli oikein nätti. Taas unohti hetkeksi, että on päräyttävän ison metropolin ytimessä.

 Matkalla puutarhaan käytiin temppelissä, jonne pääsi kätevästi rullaportaita. Täällä kyllä osataan arvostaa elektronista portaiden kapuamista :D Ihan ihme paikoista löytyy eskalaattoria.

Viikonloppuna kävin myös ekaa kertaa ikinä mangacafeessa. On kyllä niin japanilainen mesta kun voi olla. Ikinä ei oo ollu suurta intressiä käydä katsastamassa näitä, koska oon aatellu että siellä vaa luetaan mangaa ja ollaan otakuja... No nyt mentiin Sakin kanssa, koska 1000 jenillä pääsee kolmeksi tunniksi viettämään aikaa, johon sisältyy biljardi, darts ja alla kuvassa näkyvät dataushuoneet. Lisäks saa vetää softdrinkkejä nomihodaina koko ajan.

Täytyy sanoo että koko atmosfääri oli tosi kotoisa ja rauhallinen. Näytti, että suuri osa tulee sinne vaan olemaan rauhassa ja osa tekemään läksyjä. Toki runkkukoppi voi olla osuva nimitys, mene ja tiedä miten niitä kukin käyttää. :D Varmasti se, että jengi asuu Tokiossa porukoiden nurkissa pitkään pienissä kämpissä ilman omaa rauhaa vaikuttaa näiden suosioon. Toki hyllyt on täynnä sitä itse mangaakin. No en tänne itse lomaillessani yksin jaksaisi tulla, mutta treffeillä aterioinnin jälkeen tämä on huomattavasti rattosampi mesta zillata kuin kahvilan jakkara.

Random kuva jostain baarista, joka tarjoili litran tuoppeja.

Huomenna pääsee (taas.... this is getting out of hands) syömään yakinikua! Moella on synttärit ja onnistuttiin Hansin kaa huijaamaa kaikki haluumaan meiä suosikki ravintolaan, Guts Souliin, joka tarjoilee LIHAA. Täällä safka on niin hiilaripitosta ja vähäproteiinista, että yakiniku on omiaan helpottamaan lihaisia himojani. Noh, mutta, seuraavan kerran raporttia sitten kun Olli ja Nico on mestoilla. 

Zau! -Z

Eroja ja yhtäläisyyksiä

Alle kuukausi jäljellä! Menee aika ihan sika nopeesti. Muutama viikko sitte olin harkitsemassa vakavasti toisen lukukauden opiskelua täällä, kunnes totesin, että kauhee vaiva. Vähän harkitsin myös, että jos vuokrais asunnon kuukaudeks ja lomailis ennen uraputkeen sujahtamista, mutta viisumin jatkaminen ja kämpän saaminen vaikutti niin vaikealta, että luovuin siitäkin ajatuksesta. Harkinnassa painoi myös isosti kovasti kolottava golfhammas ja muutenkin Suomen kesän fiilistely frendien kaa. Pääseehän tänne aina takasi sitten jos oikein houkuttaa.

Oon viimeaikoina miettinyt eroja ja yhtäläisyyksiä Suomen ja Jaappanin asukkaiden välillä. Tuntuu, että japskeista ja koko maasta on ihan sikana kaikennäkösiä olettamuksia ja ennakkoluuloja. Mun mielestä kaiken kaikkiaan erot ihmisissä ei loppujen lopuksi oo kovinkaan isoja Suomeen, mutta toisaalta on paljon käytännön tapoja jotka hoidetaan eri tavalla... ja toisaalta joitain olevaiseksi oletettuja tapoja taas ei välttämättä ole... ainakaan mun mielestä. Esitän nyt hieman omaa pohdintaa havainnoistani japskien syvimmän olevaisuuden ja käytöksen suhteen.

Ensinnäkin oon käynyt täällä aikasemmin sen neljä kertaa, mutta vasta nyt vaivauduin lukemaan etukäteen jotain faktoja paikallisista tavoista ja mitä on syytä tietää. Ei siellä mitään yllättävää oikeestaan ollut, PAITSI se, että japskit ei kuulemma katso silmiin. Tämä pätee kuulemma ihan arkisesta keskustelusta flirttailukulttuuriin. Paskat. Mitään en ollu huomannu aikasemmilla kerroilla ja nyt oikeen oon  yrittänyt kiinnittää huomiota. Kaverit kattoo puhuessaan ihan suoraan silmiin ja flirttailukin onnistuu sangen näppärästi öögiin tsiigailemalla. Voi olla, että jossain bisneskulttuurissa silmämunat on pyhiä, mutta ihan turha tuijotella släbäreitä tietosesti kun täällä koittaa olla ja käyttäytyä. Ihan samanlailla menee kun Suomessakin.

Japskeista sanotaan aina, että ne on tosi kohteliaita ja huomaavaisia. Nojoo, on ne. Mutta toisaalta kuten aikaisemmassa postauksessa viittasin niin esim asiakaspalvelijoita kohtaan ollaan hämmentävän ei-kohteliaita tai jopa töykeitä suomalaisella mittapuulla. Meidän sensei nauro taannoin kun kerroin, että sanon kassalla päivää ja kiitän kun saan vaihtorahat ja kamat pakattuna käteen. Kuulemma ei pitäs sanoa kiitos eikä tervehtiä, vaan maksimissaan heittää sellanen "tänks" -tyyppinen informal sana. Suomessa ei oo oikeen vastaavaa, mutta kiitos se ei ole varsinaisesti. Ihan sika töykeetä! Asiakaspalvelijat sen sijaan kohtelee asiakkaita kuin jumalia koko päivän.... Sääliksi käy.

Tuo huomaavaisuus mietityttää muutenkin enemmän. Ylipäätänsä kyllä mun mielestä Suomessaki ollaan ihan huomaavaisia. Siis paitsi jos on kusipää. Ylipäätänsä ei se oo mun mielestä huomaavaista, että ventovieraita tervehditään jenkkityylillä hissiin mennessä. Teennäistä ja turhaa. Ei japskitkaan niin tee. Se on huomaavaista, jos itellä on viikon ostokset ja kaverilla takana suklaapatukka ja päästää ohi jonossa. Tai törmätessä toiseen sanoo sori. Ei japskitkaan mistään pikkutönäsystä oo polvillaan anteeksiantoa anelemassa. Kaiken kaikkiaan mun mielestä eroa ei juurikaan ole, mutta täällä suurempi osa normaalikäytöksisiä ihmisiä ja Suomessa vuoden mittaan törmää hieman useempaan perseenpesuämpäriin kaupungilla kulkiessa. Toki täällä kielenkäytöllä saa luotua lisää teennäistä kohteliaisuutta, mutta käytännön toiminnassa kun ollaan kohteliaita niin ihan samanoloista se mun mielestä on kuin Suomessakin.

Japanilaisten pukeutumistavat! Jos joku luulee, että täällä näkee kaupungilla geishoja kimonoissa ja samuraita univormuissa, niin ei näe. Kimonoita näkee viikonloppuisin jonkin verran, se on kuitenkin kansallispuku naisille ja suosittu juhlavissa tilaisuuksissa. Muuten pukeutuminen on aika samanlaista kuin lännessä, paitsi miehillä puku on hyvin normaali työasu ja naiset pukeutuu ylipäätänsä erittäin hyvin. Eli se mielikuva miljoonista pukumiehistä on aidosti aika kohillaan. Mutta enemmän tulee naisia kateltua, ja suurimpana erona olen havainnut, että täällä naiset pukeutuu hyvin isolla prosentilla korkokenkiin ja myös sen mukaiseen asuun ihan joka päivä. Samaan syssyyn pitää mainita, että keskimäärin japskineidot on ihan törkeen huonoja kävelee korkkareilla. Siis todennäkösesti se johtuu siitä, että monen jalkaterät osottaa ihan ihme suuntiin. Ilmeisesti niiden suoristamista junnuna ei pidetä tärkeänä.... se on varmaan joku kansantauti, että ne ylipäätänsä on ulko- tai sisäkierrossa niin monella :D

Yhtenä selkeimpänä yhtäläisyytenä japskien ja suomalaisten välillä pidän sosiaalisuuden tasoa. Myös japskit on hiljasemman puoleisia tallaajia... kunnes saavat alkoholia. Sitten kaikki on oikein sosiaalisia ja kiinnostuneita, ihan ku Suomessa!! Japskit myös dokaa vähintään yhtä usein kun suomalaiset, joten siinäkin ollaan samalla sivulla. Määrät on toki erilaisia useimmilla, koska kuuluisa aasiageeni on siivilöitynyt monen vereen, eli paljon ei tartte juoda kunnes jo posket punoittaa.

Vielä pitää mainita kierrättäminen ja ympäristöystävällisyys, vaikkei se nyt varsinaisesti käytöstä olekkaan. Mulla oli vielä tähän vierailuun saakka sellanen käsitys, että oikein luontoystävällistä porukkaa nuo japandeerokset. Ehkä taustalla oli tieto autojen ekstrakatalysaattoreista ja silmiin pistävän siistit kadut. Mutta nyt kun täällä on hengaillut niin ei nää kyllä suomalaisella mittapuulla mitään kierrätyskurkoja ole. Jenkit nää hakkaa toki satanolla kyseisellä mittarilla, koska nää sentään kierrättää. Mutta suomalaisella mittapuulla? Noooot.

Ensinnäkin pahvit ja paperit menee samaan roskikseen, tai ainakaan niille ei oo omaa lootaansa roskakatoksessa. En sit tiedä jos joku on palkattu erittelemään niitä roskia sitten myöhemmässä vaiheessa. Lajittelun lisäksi silmiin pistää HÄVYTÖN määrä muovipusseja. Ja sateenvarjoja!! Yks kauppa myi 1,5 egen hintaan sontsia ja kymmenen satsista sai alennusta. Laatu on luokkaa pieraset sitä kohti niin paineaaleto repii sen kappaleiks. Muovipusseja tulee jokasen pikkuostoksen pakkajaisten kylkiäisinä vähintään kaksi, usein yksittäisille ostoksille saattaa löytyä oma pussinsa. Ja voi että niitä pusseja kertyykin.... ihan pahaa tekee.

Tästä listasta jäi puuttumaan varmasti paljon asioita, joita suunnittelin mainitsevani, mutta ei voi mittään. Kuvia ei tällä kertaa ole, koska ei ole oikein aiheisiin istuvia otoksia.

Ugh! -Z

Kummastukset ja raivostukset

Dodii, tais hujahtaa pari viikkoa ilman postauksia, mutta täältä pesee nyt taas. Kohta pari kuukautta tullu oltua täällä ja opiskeluja on enää kuukauden verran. Sitten on pari viikkoa vapaata, jonka jälkeen pitäs palata Suomeen. Oon vähän pyöritellyt ajatusta hengailla täällä vähän pidempäänkin, mutta täytyy katella sitä myöhemmin.

Näin kokemusten kartuttua on hyvä aika antaa muutama näkemys mahdollisista ihmetyksistä ja raivostuksista, mitä Tokiossa on odotettavissa kun tänne tulee! Toki kun ite oon viettäny täällä jo yhteensä reilut 4 kuukautta elämästäni niin osa ihmetyksistä on ihan arkipäivää ja en niitä varmaan huomaa edes mainita. Kaikkia positiivisa puolia tulee hehkutettua joka postauksessa, joten pitäydytään tässä enemmän tällaisessa kriittisemmässä katsantakannassa

Raivostuksia

Aamujuna! Perkele. Kerran kun Tokiossa menee aamujunaan niin se on varmasti ihmeellinen ja eksoottinen kokemus, mutta joka päivä toistettuna se on ihan käsittämättömän perseestä. Monta kertaa oon kuullu, että jengii puhuu miten ruuhkasta Pariisin, Lontoon tai Rooman metroissa on. No itse olen ollut näissä kaikissa, ja voin kertoo, että jos ei Tokiossa ole ollut aamujunassa niin ei tiedä ruuhkasta yhtään mitään. Sen kertoo jo tilastotkin: Tokion metroa käyttää vuodessa 3,1 miljardia matkaajaa. Euroopan ruuhkasimman metron, Pariisin, käyttäjiä on hieman alle puolet tästä. Aamuruuhkassa junaan mennessä pitää kääntyä ovella selkä sisään päin, kurottaa käsillä oviaukon yläreunaan ja sivuihin ja kammeta itsensä sisään. Sisällä hiki virtaa ja minkään näkönen liikkuminen ei ole mahdollista. Joka asemalla ihmisvirran mukana ajaudut laiturille ja sitten taistelet itsesi takaisin sisään. Junissa myös kuuluisia japanilainen huomaavaisuus on tiessään ja se on every man for them self.

Tälläsessä epäruuhkajunassa pystyy käyttämään käsiän ja puhelinta. Tällöin matka taittuu mukavammin kun voi selailla nettiä ja sellasta. Kuvankin pystyy nappaa.

Kielitaidottumuus! Japskit ei puhu enkkua keskimäärin juuri yhtään. Koulussa enkkua opiskellaan 6 vuotta, mutta osaamisen tasoa voinee verrata aika hyvin suomalaisten ruotsin kielen taitoon. Lisäksi ääntäminen on niin mystistä, että ilman harjaantunutta korvaa siitä on aluksi hankala saada selvää. Toki lentokentillä ja vastaavissa laitoksissa kielitaitoisia löytyy, joten maahan tullessa ei tarvitse olla peloissaan siitä löytääkö oikeaan junaan yms.

Arvo noin 7 senttiä.

Käteisen käyttö! Suomessa sitä tottuu, ettei käteistä käytännössä tartte ollenkaan. Jos et bussikorttia omista tai et asu jossain peräkylässä, jonka baarin narikkaa ei voi maksaa kortilla, niin saatat tarvita jonkun kolikon. Mulla on Suomessa käteistä vaan jos kehityksestä jälkeen jääneet kaverini maksaa/vaatii maksettavan velkoja käteisellä. Täällä sen sijaan joka paikassa plärätään fyysisellä cäshbällä. Kaiken lisäksi hinnat on jenin tarkkuudella, ja yksi jeni on arvoltaan alle yhden sentin. Taskut ja lompakko on täynnä täysin mitättömän arvosta hilua, mikä on pidemmän päälle rasittavaa.



Jalankulkijoille ja pyöräilijöille ei ole sääntöjä! Autoilla on vasemmanpuoleinenliikenne ja juna-asemilla on erittäin hyvin noudatettu kulttuuri junaan menemisen järjestäytymisestä ja rullaportaissa seisomisesta, mutta kadulla kun kävelee niin pyörät sinkoilee millon mistäkin ja jengi kävelee joka puolella katua. Ihan sika raivostuttavaa. Mun tulkinnan mukaan mitään sääntöjä jalankulkuun ei ole.

Kummastuksia

Yön julkinenliikenne! Tokio on tunnettu kaupunkina, joka ei nuku. Julkinenliikenne sen sijaan nukkuu, mikä on täysin käsittämätöntä! Klo 01-05 junat ei kulje, whatta fuck? Viimeinen ja ensimmäinen juna on päivittäin täynnä ihmisiä tulossa töistä/viihteeltä. Jopa parturit saattavat olla auki keskellä yötä, mutta junat seisoo. Ei mitään järkeä.

Kohteliaisuus ja epäkohteliaisuus! Japskit on keskimäärin kokoajan hämmentävän huomaavaisia, mutta itseäni suorastaan häiritsee välillä käytös esimerkiksi ravintolatyöntekijöitä kohtaan. Käytös on sinänsä päällisin puolin ihan normaalia, mutta kun ymmärtää vähän kieltä ja sen kohteliaisuuden tasoja, niin ihan sika usein huomaa varsinkin nuorehkojen miesten puhuttelevan tarjoilijoita ilman kiitoksen sanaa. Suomessa tämä näyttäytyisi lähinnä tosiaan kiitoksen puuttumisella, mutta täällä sitä kohtaliaisuutta voi lisätä käytännössä joka sanaan, joten kontrasti on iso. Taustalla on ilmeisesti se, että työpaikka ja yhteisöllinen asema on täällä ihan naurettavan merkityksellinen ja kai se heijastelee jotain kunnioituksen puutetta...

Työtunnit! Japskit painaa viikon vuosilomalla virallisesti 8 tunnin päivää, jonka lisäksi on ylityöt. Ylitöineen on kuulemma on normia vääntää 60 tuntista viikkoa. Suomessa moisia työmääriä vääntää lähinnä yrittäjät, mutta täällä se on ihan normia perus palkalliselle... Osasyynä on työkulttuuri, jossa töistä ei ole suvaittavaa lähteä ennen pomoa. Eli jos pomo istuu ylitöissä, niin kukaan ei kehtaa lähteä lätkimään. Tämä on tosin kovaa tahtia kuulemma muuttumassa, kun japskitkin arvostaa enemmän ja enemmän vapaa-aikaa ja naisten osuus työllisistä on kovassa nousussa.

Lastenhoito! En tiedä pitäisikö tämä lukea huikeuksiin vai kummastuksiin, mutta täällä lapsia kasvatetaan suomalaisen näkökulmasta hieman kummallisesti. Täällä itseasiassa lasten annetaan elää maailmassa, joka on oikeasti olemassa, toisin kuin Suomessa, jossa lapsia pyritään pitämään linnunmaitovallihaudalla suojellussa pumpulilinnassa, koska oikea maailma on vaan niin turmiollinen. Täällä pikkulapset kulkevat ihan reippaasti yksin metrossa kouluun ilman ongelmia ja leikkipaikoilla on jopa hauskoja vempeleitä. Mun lapsuudessa leikkipaikoilla oli Suomessakin vielä hauskaa, mutta nykyään vähän vyötärön korkeuden ylittävät rakennelmat revitään alas ja niiden keksijä todennäköisesti päätyy tikkatauluksi tanttakerhon teeiltaan, missä kehutaan Räsästen ynnämuiden viimeisimpiä poliittisia aivovammakouristuksia. Toki täällä toisaalta hieman ihmetyttää esimerkiksi se, että pyöräilykypäriä ei käytetä ollenkaan. Lapsilta ei myöskään tunnuta kiellettävän paljon mitään... kai täällä luotetaan että koko yhteisöllisyyshommeli hoitaa suuren osan lapsen ruotuun kasvattamisesta.

Puhtaus ja yleinen toisten kunnioittaminen! Helsingissäkin on todella puhdasta globaalilla mittarilla, mutta täällä on puhtaampaa. Syynä lienee opittu kunnioitus toisia ja ympäristöä kohtaan. Ehkä osin tästä syystä täällä voi myös huoletta jättää tavaransa lojumaan puiston penkille ja mennä kauppaan, koska jengi ei vissiin sitten varasta. On ihan normia ruuhkaseen ravintolaan tai kauppaan mennessä jättää laukkunsa ulko-ovella kadun varteen ja noukkia ne lähtiessä messiin. Itse en onneani lähde perus kyynisenä länkkärinä kokeilemaan.

Kaupungin rajat? Tähän viimeiseen kohtaan nivoutuukin kivasti taannoinen Yokohaman reissu. Yokohama on Tokion vieressä, ja siellä vierailtiin koulun järjestämällä reissulla zazenia harjoittavien... munkkien(?) temppelissä, Cup noodle museossa, erittäin  mieltä kuosittavassa puistossa ja for-some-really-fucking-bizarre-reason: Hanedan lentokentällä?! Ainiin, ne kaupungin rajat. Yokohamaan mentäessä missään vaiheessa ei poistuttua pilvenpiirtäjien keskeltä ja koko matka ajeltiin täysin keskellä kaupunkia. Mun näkökulmasta en poistunut missään vaiheessa Tokiosta, vaikka tunti ajeltiinkin johonkin. Japskit sen sijaan oli kyllä vahvasti sitä mieltä ettei tämä mitään Tokiota ole. Kysyin mistä sen tietää, niin kylteistä kuulemma. Sanoin, että Suomessa on korvattu kyltit pelloilla ja ryteiköllä, jota asetellaan kaupunkien väliin erottamaan mestat toisistaan.

Temppeli.

Zazenmeditaatiotemppelimesta oli oikein idyllinen miljöö. Vähän kun hienon golfkentän tilukset.

 Pointtina oli istuu jalat lootusasennossa ja tuijottaa seinään. Itse sain istua tuolilla, koska operoitu polvi ei mitenkään taivu mihinkään täyteen lootusasentoon. Siinä sitten istuttiin ja sensei hiipi ympäriinsä ja mäjäytti kepillä selkään jos ryhti ei pysynyt tai meinasi nukahtaa. Itse en kyllä tajua miten niin epämukavaan asentoon voi nukahtaa, mutta jaspkeilla on hämmentävä kyky nukahtaa ruuhkajunassakin mitä ihmeellisimpiin asentoihin. Oli ihan mielenkiintosta, mutta en tajuu miten kukaan viittii haaskata elämänsä vaan tuijottamalla seinään ja syöden pahaa ruokaa...

Puisto Yokohamassa! Vielä ei oo kukkkia ja vihreyttäkin puuttuu, mutta silti ihan kiva.

 Cup Noodle museo :D Täällä sai tehdä omat kuppinoodelit ja ne pakattiin ihan oikeeseen kuppiin! Käytännössä valitsit aineet ja käänsit vivusta jolloin kone laitto nuudelit kuppiin. Mun noodeleihin tuli chilitomaattiliemi ja kait possua, ebejä, valkosipulia ja juustoa.

Haneda airport ei ansaitse kuvia. Ihan normaali lentokenttä. Elämäni oudoin nähtävyyskohde täytyy sanoa. Kuka helvetti haluu mennä hengailemaa lentokentälle 1,5 tunniks?! Ihan käsittämätöntä. Mä meen lentokentälle sillon kun oon lähössä reissuun ja sillonkin mahollisimman viimetipassa....

 Loppuun ihmetystä herättänyt kieltokylttisarja. Hetki piti miettiä, mutta tulkitsin sen näin: No jetskiing but launching missles is okay aslong as they NO NOT rotate, fly in pairs or change direction.

 Pakko laittaa vielä ottamani kuva kissasta, koska on salee elämäni taiteellisin otos! Eiks oo hieno!?

Ugh! -Z

Metropolin ulkopuolella

Lupailin viimepostauksessa kertoilla vähän tarkemmin täällä Tokiossa kummastuttavista ja ihastuttavista asioista, mutta lykkään sitä ensi kertaan. Koska ei tätä blogia kuitenkaan lue kuin äiti ja pari kaveria, niin sen sijaan hieman henkilökohtaisia kuulumisia. Keskiviikkona oli vapaapäivä, koska oli ilmeisesti jokin muinaisen ensimmäisen kruunupään kruunajaisten vuosipäivä tms. Tämän kunniaksi lähdettiin porukalla Kamakuraan, eli toisin sanoen meikäläinenkin, nyt viidennellä kerralla mestoilla, lähdin ihka ensimmäisen kerran Tokion ulkopuolelle!




Noh oikeestaan sinne oli matkaa noin tunnin verran Shinjukusta ja junan ikkunan takaa ei kaupunkimaisema kadonnut missään vaiheessa, mutta talot kyllä mataloituivat merkittävästi... Eka pysäkki oli Enoshima, jossa oli jopa palmuja ja kaikkiaan erittäin kaunis saari. Koko mesta oli täynnä oman näkemykseni mukaan isoja kotkia, vaikka Saki väitti kivenkovaan, että ne on jotain puluja joiden nimeä se ei enkuksi tienny. Kovasti kotkilta kyllä näyttivät.

Kyseisellä saarella söin myös yhden parhaista aterioistani täällä, kaitendonburia (käsittääkseni). Kulho täynnä riisiä ja aivan tuoreita mereneläviä. En ees tiedä mitä kaikkee siellä oli, mutta ainakin lohta, tunaa, katkista, mätiä ja jotain minikaloja. Kaikki oli raakaa, mutta kulho oli kivinen ja tulikuuma, joten kaikki kypseni siinä silmien alla kun malttoi muutaman minuutin venailla.

Todella maukas ja hyvä ateria. Makso jotai 12e.

Huomio! TEMPPELI, TÄÄLLÄ TEMPPELI. ONCE IN THE LIFE TIME!

 Kiivettiin saaren laelle, josta avautu todella hienot näköalat. Sää oli mitä mainion, joskin täälläkään ei ole vielä sellaista 12 astetta lämpimämpää ja joinain päivinä voi jäädä jopa viiden asteen kieppeille. Ensiviikolla pitäisi olla jo 15 asteen päiväkin mahdollisesti, sitä odotellessa!

Pacific.

Itse Kamakura oli sellanen pieni idyllinen kylä. Käytiin kattomassa isoa Buddhaa, joka olikin ihan helvetin iso. Lisäksi talsittiin sellaselle isolle temppelille, jossa itsekkin heitin jenin kaivoon ja tein toivomuksen. Temppelit on todella hienoja ja henkii alkuperäistä Japania ja jos joku raahaa mut kattomaan vielä yhtäkin semmosta niin revin perseeni. Ne on todellakin oikeesti hienoja ja suosittelen katsastamaan, mutta ne kaikki näyttää mun mielestä samalta ja ihan etsimättäkin oon nähny salee 20 sellasta vajaan 1,5kk aikana.

It was big.

Lauantaina oli kauan odottamani Mötley Cruen keikka! Netistä tsiigailin alkamisaikaa ja siellä oli klo 17 ja klo 19 höystettynä random kanjeilla, paremmin tunnettuna töhryillä. Lipussa luki klo 17, mutta en missään vaiheessa ajatellut hetkeäkään, että lauantai-illan konsertin pääesiintyjä aloittais keikan viideltä iltapäivältä, vaan ovet aukeavat silloin. Noh, Mötikät alotti. Ja lopetti siinä 18.30. Mitä helvettiä? Saavuin itsepaikalle "hyvissä ajoin" klo 18 ja missasin siis suurimman osan keikasta. Ei oo hetkeen *******nut yhtä paljoa. Olin niin shokissa etten yhtään kuvaakaan tajunnu ottaa siellä. Ne oli raahannu Tommy Leen katsomon päällä leijailevan rumpusetinki sinne, mutta enhän mä sitäkään spektaakkelia nähnyt...

Eilen kävin ekan kerran sitten viime kesäkuun, joilloin taidokkaasti murskasin polveni sisäiset rakenteet tuusannuuskaksi, lyömässä golfpalloa ulkona! Ilokseni löysin tuollaisen noin 100 metriä pitkän rangen ihan kotikulmilta, jossa pääsee mailavuokrineen takomaan korin palloja noin 6 eurolla. Oli kyllä nastaa, mutta taidan venailla kuitenkin vielä vähän lämpimämpiä kelejä. Vielä ollaan kuitenkin hieman henkilökohtaisen pakkasrajani eli +15 asteen alapuolella.

Meikäläisen jaappanin taidot on karttunut kiitettävästi. Tavoite pystyä hoitamaan japaniksi päristen perusbisneksiä reissun puolen välin kieppeillä on ainakin aika lähellä täyttyä. Kaiken kaikkiaan nautin täällä olosta. Toisin kuin suurimman osan ajasta Suomessa, täällä tuntuu, että elää hetkessä ja nauttii ajastaan. Osin senkin takia, että tiedostaa aidosti ajan olevan rajallista. Suomessa, varsinkin talvisin kiitos oksennusrefleksin laukaisevan ilmanalan, tuntuu lähinnä, että elää jotain tulevaa varten odottaen hamassa tulevaisuudessa jotain muistamisen arvoista tapahtuvan tarpoen läpi arjen. Täällä tuntuu toistaiseksi, että kaikki mitä tekee on jotain minkä oikeasti vanhempana muistaa. Toki se arkeutuminen täälläkin ennen pitkää tapahtuisi, mutta siihen menee piiiiitkäään. Suosittelenkin kaikkia tarttumaan niihin mahkuihin rikkoa sitä harmaata arkea ulkomaille muuttamisella!

Ugh! -Z

1 month check sekä näkemystä sopeutumisesta uuteen maahan

Uskomatonta, mutta totta. Eka kuukausi on jo takana ja enää kaksi jäljellä. Aika on rullannut niin käsittämättömän nopeesti, että melkeen ahdistaa. Paljon on ehtinyt toki tehdä ja aika on käytetty sangen isolla prosentilla hyväksi. Silti takaraivossa hiipii ajatus, että tää kolme kuukautta tulee olemaan auttamattomasti liian lyhyt aika. Noh, eipä moisia kannata vielä kelailla, paljon on vielä jäljellä!

Tuntuu, että opiskelussa tahti tiukkenee ja opetettavat asiat on hieman monimutkaisempia niiden vieminen diipin snaijaamisen tasolle vie enemmän aikaa. Luonnollista, mutta vaatii entistä enemmän keskittymistä ettei tipu kelkasta! Viime viikolta raportoimisen arvoista lienee viikonloppu. Perjantaina oli ensimmäinen all-nighter eli oltiin aamukuuteen asti kaupungilla rupattelemassa baarissa ja lopulta 4 tuntia laulamassa karaokea. Videomateriaalia löytys, mutta se ei täytä tän blogin korkeita laatukriteerejä. :D

Kyseinen ilta alkoi sashimilla, joka oli erittäin laadukasta ja maukasta. Suureksi yllätyksekseni pöytään kannettiin myös pallokalaa! Olin vannonut, etten moista söisi, koska ei se voi niin hyvää olla, että hengenlähtöä kannattaisi uhmata. Noh, kaikki söi sitä ja seurailin noin 15 minuuttia ja todettuani, ettei kukaan näytä halvaantuneelta tai tuoreelta ruumiilta, päätin että fuck it, if we must die, lets all die together, ja maistoin. Ihan hyvää, kuvailisin sitä erittäin miellyttävän rakenteen omaavaksi kanan makuiseksi sapuskaksi. (Miks niin moni vähän epätavallisempi, esim pallokala, etanat, miekkakala, jänis yms tuntuu maistuvan aina jossain määrin kanalta??)

En vissiin muistanut ottaa blowfishistä kuvaa tunnustellessani kuolemisen merkkejä kehossani.

Sunnuntaina oltiin tsiigailemassa jotain martial arts -esitystä. Siellä pääsi näkemään miten ammattitekijät murhais toisensa käsin, veitsillä, miekoilla, kepeillä ja kettingeillä. Oli kyllä ihan mielettömän TYLSÄÄ. Ei mitään show-meininkiä ja kaikki tapahtu slowmotionilla. Ilmeisesti se oli joku kilpailu, jossa dumarit arvosteli suorittajien tekniikkaa. Oli niin jännää ettei sitä uskaltanu sisäistää kerralla puolta tuntia enempää, joten pian oltiinkin valmiita lähtemään vetää korealaista barbequeta, joka olikin erinomaisen hyvää.

Siellä ne ukot heiluu....

Korean BBQ!

Hyvää ja makso per nassu joku 15 euroa.

Liha syödään salaattiin käärittynä käsin~

Ravintolan vessan ovi :D

Matkalla syömään.

Multa on kyselty jonkin verran täällä ja Suomestakin, että vaivaako koti-ikävä. Varsinkin aikanaan Jenkeissä tämä oli hyyyyvin yleinen kysymys ja moni tuttu kyseistä vaivaa potikin. Oma vastaus oli sillon ja on nytkin, että no ei todellakaan vaivaa. Sorge vaa kaverit ja perhe! Tai totta kai olis kiva nähdä ihmisiä kotipuolesta, mutta en kyllä lähtis käymää vaikka ilmaset liput joku tyrkkäis käteen. Mendokuse, kauhee vaiva, ja 3kk on tosi lyhyt aika.

Oon kotiunut mitä mainioimmin tänne. Suunnistaminen kaupungilla ja arkiaskareiden hoitaminen ei tuota juurikaan ongelmia. Myöskään dorme-elämä, vastoin odotuksia, ei ahista yhtään. Jopa toi riisisäkki, joka on wannabe tyyny, tuntuu oikein pätevältä niskan lepuuttajalta nykyään. Tää huone on myös asettautunut kotoisaan muotoon. Oon oppinut hyödyntämään tilan ja kaikille tavaroille on (teoriassa) oma paikkansa. Tietysti täällä on jatkuvasti ihan helvetillinen sotku... Suomessa sentää kämppä tulee siivottua suht tasasin väliajoin kun käy vieraita. :D

Ylläpitääkseni viimepostauksessa lanseeraamaani informativiisuusaspektia, heitänkin pari yleisen tason ajatusta uuteen maahan ja kaupunkiin kotiutumisesta ja sen helpottamisesta. Uskoisin, että kokemus jeesaa tässäkin asiassa tuntuvasti. Kun kiertää maailmaa, oppii väkisinkin katsomaan vieraita kulttuureja avoimemmin ja vastaanottavaisemmin. Samoin lähteminen ei kolahda sieluun yhtään niin isosti ja lähtemistä edellyttävä luopuminen on helpompaa. Kokemuksesta voin sanoa, että kun asuu yksin, niin se lähteminen on vielä huomattavasti iisimpää. Ei niitä läheisiä, jotka asuu muutenkin eri osoitteessa, näe kumminkaan kaiken aikaa ja sitä ei ole yhtä riippuvainen näiden välittömästä presenssistä oman onnellisuuden nimissä. Riittää pitkälle kunhan ne vaan on siellä viestimien päässä saatavilla~

Turha etsiä järvimaisemia täältä!

Sopeutumista helpottaa loppujen lopuksi varmasti eniten oma asenne. Kulttuurishokinkin yksi yleisimpiä piirteitä on ylimielinen ja negatiivinen ajattelu paikallista kulttuuria kohtaan. Jos lähtee sieltä peräpohjolasta sillä asenteella ja katsantatavalla, että kaikki erilaiset toimintamallit on lähtökohtaisesti huonompia kuin ne mihin on tottunut Suomessa, on luvassa varmasti paljon aivan turhaa ahdistumista ja turhautumista.

Totta kai hyvin usein tulee eteen tilanteita ja toimintamalleja jotka herättävät isoja 'MIKSI???!!' -kysymyksiä, mutta aina näissä tilanteissa kannattaa mielestäni kysyä heti perään 'miksei?', sillä yleensä kaikelle on joku syynsä ja kaikissa tavoissa on huonot ja hyvät puolensa. Toki välillä tulee vastaan tilanteita, kuten surullisen kuuluisa salikortinostoprosessini, jotka on vaan kaikessa pyhässä olemuksessaan aivan helvetin typeriä ja perustavalla tavalla päin persettä. Näin ei kuitenkaan kannata lähtökohtaisesti ajatella!  Huomionarvoista on, että vääränlainen ajattelu lienee useimmiten alitajuista, eli vaatii hieman aitoa mentaalista työstämistä, että se asenne on varmasti kunnossa.

Käytännön tason vinkkejä löytynee vaikka kuinka paljon kaikenlaisista matkailukirjoista, mutta omasta mielestäni ainoa tarpeellinen seikka on tutustua vähän etukäteen paikallisen kulttuurin piirteisiin ja tapoihin. Omaa muuttoa edeltävä valmistautumiseni sisälsi käytännössä uuden passin ostamisen ja laukun pakkaamisen lähtöpäivän aamuna. Järkkymätön luottamus omaan tekemiseen ja selviytymiseen tekee ressaamisesta ja ylimääräisestä säätämisestä turhakkeita. Eli kylläkaikkiluonnistuu -asenne matkaan ja menoksi! :D

Seuraavassa postauksessa kertoilen varmaan enemmän hyvistä ja huonoista puolista, joita olen täällä havainnut.

Until then, Ugh! -Z

Sapuskaa!

Joko taas muka meni viikko siitä edellisestä postauksesta? Aika kuluu hämmentävän nopeesti... Noh anyways, oon tässä muutaman päivän taistellu jotain orastavaa ebolaa vastaan, mutta nyt tuntuu että ei se päässytkään kunnolla päälle~ Huomenna siis varmaankin jo salille. Muuta mainittavaa menneeltä viikolta lienee opintojen ja taitojen nopea karttuminen, karaoken kokeilu ja yllärisynttärit :D Saki järjesti kaverilleen synttärit joille mut ynnä muut oli kutsuttu, ja sitten selviski että ne oli myös mulle! Täällä selkeestikkin vaan syntymäkuukaudella on väliä, päivä ei ole niin justiinsa. Sainhan mä sieltä yhdeltä klubilta viime viikolla myös tuntuvan synttärialennuksen, vaikka varsinaisesta merkkipäivästä oli jo toista viikkoa.

~Tiddidii~ Julistan nyt ilolla, että tähän blogiin tulee kuulumisten lisäksi nyt myös hieman asiasisältöä! Ajattelin ensimmäiseksi vähän avata näitä meikäläisen näkemyksiä paikallisesta safkasta. Tokio on ainakin joissain piireissä tunnettu maailman ruokapääkaupunkina (so they say, at least) ja se on kyllä ihan mahdollista, koska täältä saa ihan mitä vaan jos on pätäkkää. Jopa suomalainen kahvila ja ruisleipää on jossain tarjolla, mutta empä ole vaivautunut lähteä etsimään.

Täällä on tajuttu se, että suurkaupungissa asuminen maksaa jo asunnon puolesta ihan helvetisti, ja jos asuu kaupungissa niin pitää pystyä nauttimaan kaupunkielämästä. Myös Helsingin-kylässä asuminen maksaa ihan perkeleesti, mutta siellä vastaavaa ei ylläripylläri ole tajuttu. Toisin sanoen meinaan, että täällä on rafloja ja baareja ihan tajuton määrä kaikkiin hintaluokkiin. Ruokaa saa halvimmillaan ravintolasta noin 300 jenillä, joka on reilu 2 euroa. Vastaavasti ylärajaa ei ole. Stadissa sen sijaan ravintolassakäyntiä varten täytyy säästää pari viikkoa ja baarissa lompakkoa kolottaa jo kolmen oluen jälkeen. Siispä dokaamme yksin sohvan alla kotona ja puolet kerroista ei alottelun jälkeen edes jaksa lähteä auttamaan kansantaloutta ravintolan puolelle.

Täällä ruuan laittaminen kotona on kalliimpaa kuin edullisimmissa ravintoloissa ruokailu. Niin sen pitääkin olla, jos ei asu jossain peräpohjanmaalla. Mutta; muistetaanpa ettei halpaa ja hyvää ole keksittykkään. Maun suhteen täällä ruoka on kyllä hyvää, mutta jos meinaat budjettimatkaajan kukkarolla täällä elellä, niin ei se ruoka mitään terveellistä ole! Koko legenda japanilaisesta terveellisestä ruuasta on täyttä kukkua, jos et ole valmis kuluttamaan sapuskaan rahaa saman verran kuin Suomessa. Noh, minähän en ole moiseen valmis opiskelijabudjetilla, joten olen saanut hyvän otannan tästä halvemman pään tarjonnasta. Ruoka on todella maukasta ja hyvää, mutta siinä on paljon rasvaa, suolaa ja hiilihydraatteja. Terveellinen ruoka taas maksaa jo sen verran, että sillon se on jo varmaankin kannattavaa pyöräyttää kotona. Mutta kaikki on valintaa, ja täällä voi sentään valita vaikkei hengailisi palkkamediaanin pohjoispuolella.

Seuraavaksi kuvakollaasin varjolla hieman esittelyä perusmätöistä ja omista suosikeista. Ensi alkuun dormini vuokraan (145e/kk) kuuluvasta päivällisestä pari esimerkkitapausta.

  

Annokset ovat, kuten täällä hyvin monesti muutenkin, moniosaisia ja ne sisältävät useita eri makuja. Tästä aspektista diggailen isosti, sillä länkkäriruuassa on yleensä vain yksi makukokonaisuus annosta kohti. Kummassakin on puolensa.

 

  

Näihin dormin annoksiin kuuluu yleensä myös jälkkäri, joka on usein sangen teollisen makuinen, mutta ihan hyvää. Itse pääruoka ja muut setit kokkaillaan ihan täällä alusta asti. Vakiona annokseen kuuluu yleensä misokeitto, joka on erittäin hyvää ja myös terveellistä (joskin tässäkin on kuuleman mukaan suolaa jonkin verran). Ruokajuomana toimii kylmä tee. Kyllä, siis ihan normiteetä, mutta kylmänä. Aluksi maistu aika oudolta, mutta nyt oon oppinu tykkäämään siitäkin.

Halpa tapa ruokailla on käydä konbinista hakemassa valmisateria. Nämä ateriat eroavat isosti suomalaisista sukulaisistaan siten, että ne ei ole vakuumipakattuja ja maistuvat yleensä hyvältä. Terveellisyydessään nämä varmaan on kyllä ihan yhtä ala-arvoisia kuin Suomessakin, koska tämä ei ole mikään Liisan ihmemaa. Vertaisin näitä kuitenkin enemmän K- tai S-kaupan tiskiltä ostettaviin valmisruokiin kuin johonkin valmismaksalaatikkoon. (Kuvassa ne puhumani ateriat on tuolla perällä)

Mallitapaus. Eräänä sunnuntaisena aamuna kävin noutamassa tällaisen annoksen. Luonnollisesti ikinä ei voi tietää mitä ostaa, jossei sitä silmämääräisesti arvioiden osaa arvata. Tässä katkarupastaa juustokuorrutuksella. Terveellisimpiä settejä konbiinissa on salaattiannokset ja sushi. Hintahaarukka annoksille on sellainen 3-8 euroa.

 

 Kun ravintolassa haluaa syödä edullisesti ja terveellisemmän puoleisesti, niin liukuhihnasushi on päällikön valinta! Näitä on eri hintaisia ja sushillekkaan tuskin ylärajaa löytyy. Tälläinen meikäläisen hintahaarukkaan mainiosti istuva edullisin mesta tarjoaa oikein maukkaita susheja ja yhdelle lautaselle (yleensä 2 nigiriä/makia) hintaa tulee 100 jeniä ja paremmille kalliimmille lautasille 200 jeniä. Mahan täyteen saa noin 7 lautasella ja hintaa tulee yleensä joku 6 euroa laadusta riippuen.


Japanilainen ruoka on tietysti halvinta. Tämä ravintola on yliopiston kyljessä ja kuvassa on meikän suosikki dish, sukiyaki. Misokeittoa, riisiä, lihaa, tofua, jotain hyvää kasvista pikkulautanen ja raakakananmuna, johon lihoja dipataan. (Käsittääkseni myös Euroopassa tajuttiin hiljattain, ettei raa'assa kananmunassa ole sen suurempaa salmonellariskiä). Itselle ei ainakaan ole tullut ikinä mitään.

Ramen! Herkkua! Edullista mättöä, löytyy joka paikasta. Nuudelia, possua, kananmuna. Liemiä on joku neljä erilaista, possunluu, miso, soija ja suolapohjasia ainakin löytyy. Possunluu omasta mielestä toistaiseksi paras ja salee epäterveellisin. Hintaa on yleensä 400-800 jeniä eli noin 3-6 euroa. Suolaa näissä on riittävästi.

Näitä ruokia ois vaikka millä mitalla, mutta ehkä teen joskus toisen postauksen aiheesta, koska mendokuse. Esittelen vielä suosikki illallisruokiani, osa näistä onkin tullut hieman esiin aiemmissa postauksissa. Näitä omia suosikkeja yhdistää sellanen pieni puuhastelu siinä seurustelun ja siemailun yhteydessä. Todella mainio tapa viettää aikaa, käsken kokeilemaan. Näitä yhdistää myös mahdollisuus syödä kyseisiä settejä tabehodaina, eli maksat parista tunnista ja syöt niin paljon kuin napa vetää. Nämä tabe- ja nomihodait on länkkärille suursyömärille/perus kaljan siemailijalle todella hyviä diilejä, koska mehän jaksetaan mättää ihan eri tahtiin kun pikkujapskit.

 Yakiniku, oma suosikkini. Erilaisia lihoja hyvässä marinadissa, ohuina siivuina. Grillaillaan pöydän keskellä olevassa grillissä ja nautitaan salaatin kera. En todellakaan tiedä mitä osia elukoista syötiin, mutta ei varmasti niitä parhaita, koska enemmän maksamalla saa parempi laatuista lihaa. Tämä ei kuitenkaan haittaa yhtään, koska liha on niin ohueksi leikattua ja grillipolttaa rasvan, että ns. huonompikin kankku on herkullista! Tässä syötiin ainakin jonkun kieltä, mustekalaa ja jotain määrittelemättömiä palasia. Hintaa oli 2800 jeniä eli 21 euroa. Tämä ei sisältänyt juomia.

 Nabe! Terveellisemmästä päästä. Keitellään kattilassa kanaa, kaalia ja muuta kaikkea. Todella hyvää myös tämä! Kun suurinosa kiinteästä setistä on syöty, niin pöytään tuodaan riisiä, ja liemestä ja jämistä syntyy mielettömän maukas risotto. Tätä saa Izakayasta ja tähän yleensä nivotaan nomihodai kylkeen. Hintaa juomien kera kannattaa varautua maksamaan noin 3000 jeniä eli joku 23 euroa. Izakayasta saa myös sabusabua, mikä on lammasta jota keitellään hieman samaan tyyliin, mutta kerron siitä myöhemmin kun pääsen verestämään muistoja, edellisestä kerrasta on nimittäin muutama vuosi.

Okonomiyaki! Tää oli mulle uusi tuttavuus, jota kokeilin perjantaina. Kyseessä munakkaan tyyppinen ruoka, joka kokkaillaan pöydässä tollasella grillin ja paistinpannun parittelun lopputuloksella. Sisältövaihtoehtoja on vaikka hurumykke ja kaikki mitä kokeiltiin oli mainiota. Setit sisältää paljon kasviksia, juustoa, kanaa/lihaa/mustekalaa/katkista/pekonia, you choose. Päälle vähän bbq-kastiketta ja avot! Otettiin tähän yhteyteen Shinjukussa nomihodai kaheksi tunniksi ja hintaa tuli 2700 jeniä. Tässä en usko omien makunystyröiden perusteella olevan mitenkään ihan älyttömästi suolaa ja rasvaa. Suosittelen kaikille!

Tatami. Monesti tälläsissä perijapanilaisissa ravintoloissa syödään tatamilla. Usein on myös normipöytiä toki valittavaksi. Tatameista on myös sellasia versioita, jossa pöydän alla on kolo, eli vaikka istut lattialle niin istut vähän niin kuin tuolilla. Tässä mestassa oli kuitenkin vain perinteinen tatami ja EN SUOSITTELE kahden tunnin tabehodaille missään nimessä!! Lounas tatamilla ei tunnu missään, mutta kaksi tuntia näillä ruuveilla kasatuilla polvilla jalat koukussa lattialla on TUSKAINEN kokemus.

 Loppuun vielä maininta pizzasta, tuosta jumalten herkusta. Suomessa olemme tottuneet globaalilla mittapuulla hävyttömän halpaan ja hyvään pizzaan. Kyllä, jos et ole matkustellut niin tiedä tämä: Suomessa pizza on halpaa, siihen saa paljon täytteitä ja se on hyvää. Manner-Euroopassa ja Italissa eritoten pizza on myös hyvää ja suurin piirtein samanhintaista, mutta missään muualla en ole törmännyt paikalliseen hintatasoon nähden yhtä edulliseen juustolämiskään kuin Suomessa.

Myös Japanissa pizza on verrattian kallista, normipizza maksaa järjestään 1500 jeniä (reilu 10 euroa) ja siihen hintaan saa yleensä yhden täytteen. Ihan tulee Jenkit mieleen, mutta täällä pizzat on järjestään ollut vielä surkeempia kuin Jenkkilässä. Hiljattain taas toiveikkaana mentiin kokeilemaan, otettiin kaksi kuvassa näkyvää tarjotinta joista yhden piti riittää neljälle. Noh, kokemuksen rintaäänellä totesin heti, että me otetaan neljälle sitten kaksi niitä, mikä olikin juuri sopiva määrä. Pizza itessään sisälsi osiltaan kinkkua, perunaa (MIKSI nää laittaa perunaa pizzan päälle... tai riisin kanssa syötävän lihakastikkeen sekaan???), kalmaria ja jotain muutakin kai. Ei ollut kummosta. Kalmari etenkin oli sangen surkeeta.

Vaahtokarkkeja ja mansikoita? Salaattipizza?

Täältä löytyy Jenkkilästä tutut Dominos ja Pizzahut, jotka on Suomen mittapuulla ihan paskoja lafkoja, mutta oman kokemuksen mukaan parasta mitä Jenkeillä on tarjota. Kerran yritettiin tilata täällä ja äkkiseltään katsottuna jos toisen täytteen halusi niin pitää olla valmis maksamaan lätystä joku 15 euroa. Jeps jeps.

Sain kakkua ilmaseks kun oli mun synttärikuukausi ^^ Jälkkäreitä löytyy vaikka millasia ja suosittelen kokeilemaan kaikkea! En jaksa alkaa tähän hätään tarkemmin niistä selostamaan, sorge. :D

Siinä nyt ensi alkuun vähän tietoa paikallisesta sapuskasta. Tarkotus on jatkaa aktiivista explooraamista ja herkuttelua. Joku varmaan pyörittelee silmiään? Tosiaan kobe-pihviä ja kaikkea länsimaista oikeasti laadukasta ruokaa saa todella hienoista ravintoloista, mutta mun budjetilla ja tahtotilalla en aio niihin mennä, joten kulinaristit älkööt vaivautuko lukemaan. Uskallan väittää, että vanhempieni ruokakulttuurin ja äitini loistavien kokkaustaitojen ansiosta omaan verrattain erittäinkin laajan aidosti kulinaristisen kokemuspankin, mutta täällä pitäydyn visusti näissä lompakkoystävällisissä mätöissä, joita voi hyvällä syyllä kutsua herkuiksi! Eikä haittaa yhtään!

Huomenna jatkuu taas opiskelut. Oon asettanu itelleni tavotteeks, että 6 viikon jälkeen osaisin hoitaa perusasiat japaniksi ja käydä smalltalkia alkuperäisasukkaiden kanssa. Sitten mulla ois vielä puoltoista kuukautta vähintäänkin aikaa ihan käyttääkin taitojani. Saas nähä, kova tavote, nollasta kun lähdettiin. :D

Ugh! -Z