maanantai 26. tammikuuta 2015

Kontrasteja~

Männeellä viikolla sain hankittua salikortin, eli jatkuva rappio saadaan ehkä osittain oikaistua, tai no ainakin hidastettua! Tänään jopa kävin siellä ja tuntui aika karmeelta näin muutaman viikon breikin jälkeen. Hintaa tälle riemulle tuli yhteensä noin 70 euroa helmikuun loppuun saakka kestävälle jaksolle. Tää oli siis tarjous, siitä eteenpäin jäsenyys maksaa halvimmillaan 30 euroa/kk, jolloin salilla saa käydä KAKSI KERTAA kuukauden aikana. Whatta fuck? Eli nyt 5 viikkoa tavotteena 3 kertaa viikossa salilla ja sitten lenkkiä maaliskuussa niin pysyy jotenkin mahan koko hanskassa.

Ai niin, se salikortin hommaaminen. Tähän maahan pääseminen turistiviisumilla vie paperityön osalta noin 10 minuuttia. Mutta koitappas mennä salille. Olin alkuun erittäin ilahtunut, kun käteen lyötiin tabletti, jonka kautta annettiin tarvittavat speksit. Kätevää! Näin edessäni 4 steppiä, joihin kuhunkin tarvitsi työntää yllättävän paljon tietoja. Sitten niitä steppejä olikin 9 siinä tableettorissa. Ajattelin, että ompa helvetin hankalaa mennä salille. But wait, there is more! Tämän jälkeen täytettiin joku seitsemän paperista kaavaketta ja tuherrettiin nimeä katakanoilla ties kuinka moneen lappuun, laitettiin passin tietoja ja otettiin kuva pärstästä. Tähän kului KOLME HELVETIN TUNTIA!!!! Siis ihan oikeesti? Herätys!! Vielä on pakko mennä johonkin orientaatioon, jossa näytetään miten kutakin laitetta käytetään.... -,- Sali sinällään on ihan jees, vaikka maastaveto- ja kyykkäysfasiliteetit puuttuu. Suihkutiloissa on käytössä uima-allas, kylpy, ja pari saunaa~ Thats something!
1½ tuntia takana ja usko koetuksella...

Jokainen kaavake oli tietysti erittäin tärkeä ja vitaali salilla käymisen onnistumisen kannalta. To be macho :D

Huomattiin tää kuva siinä salin seinässä tiskin vieressä kun oltiin just saamassa se sisäänpääsyruljanssi päätökseen. Oli hieman naurussa pidättelemistä kun muutenkin meno oli aika väsynyttä tässä kohtaa :D
Tabea keitellään itse pöydässä. Hyvää on!




Viikko on siis tästä eteenpäin kuntoilua ja opiskelua, mutta viikonloput puolestaan edelleen jotain ihan muuta~ Perjantaina oli tervetuliaispartyt, jotka meidän opiskeluissa jeesaavat japskiopiskelijat järjesti. Mentiin Shinjukuun Izakayaan syömään nabea ja juomaan nomihoidaina kaheksi tunniksi. Oli erittäin jees! Sen jälkeen mentiin vielä toiseen Izakayaan juomaan ja juttelemaan lisää kun väki väheni. Fanikerhoni eli tytöt taistelivat ketkä pääsee kävelemään käsikynkkään mun kanssa ja lupauduin ohessa vissiin menee parin kanssa treffeillekki... I love Japan :D Vielä ihan vihoviimeiseksi jo hyvässä maistissa viimeisellä junalla kotisteissillä raahautuneena mentiin kolmanteen Izakayaan yöpalalle ja parille oluelle suomiporukalla plus irkku Darren. Se kolmas oli jo ehkä kieltämättä vähän overkill, mutta oli tosi rattosaa.





 Lauantaina tarkoitus oli mennä vetämään tabehodai yakinikua, mutta matkalla yakinikumestaan huomattiin, että alemmassa kerroksessa on tabe+nomihodai 2700 jeniä (20 euroa ja saa syödä ja juoda niin paljon kun haluaa), joten vedettiin siellä uudestaan nabea ja muita pikku purtavia ähkyksi asti ja kitattiin erilaisia souereita ja bisseä. Tämän jälkeen oli luonnollisesti hyvä idea lähteä Roppongiin klubittamaan. Törmättiin metrossa Slash-lettiseen brassiin, joka oli menossa johonkin internationalpirskeisiin, joten lyöttäydyttiin mukaan. Sisäänpääsy oli 3000 jeniä ja tämä sisälsi taas nomihodain pariksi tunniksi... (ei me tarkotuksella niitä haeta, mutta kun niitä on vähä joka paikassa... :D ) Oli vähän suolasen kuulonen heti edellisen perään maksaa "niin paljon", mutta sitten selvisi, että rekisteröitymällä klubin nettisivuille sai 1000 jeniä pois ja itse sain vielä synttärialennuksen 1000 jeniä, koska olin syntynyt kuluvassa kuussa. 1000 jeniä eli noin 8 euroa, ei paha!

Klubilla biletystä vauhdittamassa oli tajuttoman kuumia bikinimimmejä, jotka sheikkas lavalla ja välillä ampui vesipyssyllä tequilaa bilettäjien suuhun!

 Sunnuntaina kävin seesteisellä kävelyllä Ueno-parkissa, joka on iso puisto. Ainakin meidän sensei väitti, että Japanissa on enemmän betonia kuin esimerkiksi koko USA:ssa, mikä voi hyvinkin pitää paikkaansa. Onhan maan pinta-alaakin kasvatettu rakentamalla kaupunkia meren päälle. Samaan aikaan shintolaisen perinteen mukaan japskit pitää luontoa erittäin suuressa arvossa ja keskellä Tokiota on useita suuria ja pieniä puistoja ja kadunvarsilla on paljon kukkaistutuksia yms. Ensi ajattelemalta ja näkemältä koko juttu tuntuu hieman kornilta moisessa betonihelvetissä, mutta luontoa ja huolitetuja istutuksia näkyy tasaisen varmasti, joten on siinä myös aidosti jotain perää.










Siellä se puiston reuna siintää. Kieltämättä kontrasti on melkein yhtä suuri kun meikäläisen arkipäivän ja viikonlopun välillä, kun kadun varsia reunustaa molemmin puolin Stadin korkeimpien talojen korkuisia rakennuksia ja yhtäkkiä saavutkin metsän kokoiseen puistoon.







Puisto itsessään on toki tietysti leveiden kävelyteiden osalta päällystetty betonilla ja kaikkialla on tyypilliseen tapaan hyvin siistiä. Pakko antaa iso rispekti paikallisille kulttuurista, jossa ei vaan heitetä sitä roskaa maahan, vaan viedään se sinne roskiin.


 Temppeleitä on siellä täällä Tokiossa ja puistossa on varmin paikka moinen paikantaa.

 Temppeleiden yhteydessä on usein näitä "toivomusläpysköjä". Paperille voi kirjoittaa toiveita elämälle ja sitten joku jossain vaiheessa nakuttaa ne puun palaan, joka ripustetaan roikkumaan tähän. Suomessa nuo lätkät revittäisiin salee alas ja paiskottaisiin jonkin S-marketin ikkunaan.

Temppeleissä on myös näitä "kaivoja", joissa voi ilmeisesti puhdistautua juomalla pyhää vettä. Japanin hanavesi on tosiaan täysin juomakelpoista, joskaan ei toki niin hyvää kuin Härmän sedimenttiperäisen maan tuottama pohjavetemme.


Voin vain kuvitella, kuinka makealta nää puistot tulee näyttämään parin kuukauden päästä keväällä, kun kaikki puut on täynnä lehtiä!


Puistossa oli myös paljon katutaiteilijoita. Kyseinen Jack Sparrow oli todella skilli kitaristi. Soitteli hienolla näppäilytekniikalla muun muassa oman versionsa Pirates of the Caribean tunnarista.


Tää nainen väänsi ornamentteja hämmentävällä tahdilla musiikin säestyksellä. En saanut yhtään lopputulosta kuvattua, mutta oli tosi upeita luomuksia.



Puiston keskeltä löytyi myös eläintarha, jossa en vieraillut. Siellä budjaa ilmeisesti ainakin panda.

Paluu matkalla kontrasti oli taas aika iso kun asteli takaisin kaupunkimaisemaan.


Ei kai tässä tällä erää muuta! Opiskelut etenee ja meininki on mainio. Vähän jyrsii tuo euron arvon jatkuva lasku, josta kiittäminen on käsittääkseni lähinnä Kreikkaa, tuota ekonomistisen autismin lintukotoa. Siinä missä tammikuussa vaihdoin euroja suhteella 1e = 150 jeniä on kurssi nyt luokkaa 1e = 130 jeniä. Onneks nostin niin paljon sillon Suomessa, ettei tartte nostaa rahaa vielä muutamaan viikkoon. Toivottavasti ne talipallot laitetaan kuriin siellä Euroopassa siihen mennessä.


Ps. sateella shoppailu kannattaa! Nyt on uusi kaulahuivi hukkuneen tilalla. :D      ---->


Ugh! -Z

tiistai 20. tammikuuta 2015

Kielipää koetuksella!

No niin, kymmenisen päivää maassa, opiskelut on alkanut ja arki asettunut. MUKAVAA on! Jo nyt, jos liikaa miettii, alkaa nakertamaan, että on vain 3 kuukautta aikaa täällä... Noh, toivon mukaan koen jonkun ihmismassa- ja hektisyysähkyn huhtikuun puoleen väliin  mennessä, mutta hieman kyllä epäilen moista tapahtuvaksi... Nyt tähän alkuun hieman faktaa opinnoista, joiden suorittaminen mahdollistaa muun eli hauskan. :D

Kotimatkalta steissiltä.
Opiskelut on tosiaan alkanut ja motivaatio toimintaan on omalla mittapuulla oikein hyvä. Niin kuin aiemmin jo pohdiskelin ja pelkäsin, meitä on ihan älyttömän vähän tuolla kurssilla. A-ryhmään eli totaaliurveloihin kuuluu vain 4 ihmistä eli minä, kaksi muuta suomalaista, (Robert ja Juuso jotka ovat myöskin LUT:sta), sekä yksi jenkki, William. Ylemmän tason ryhmissä on hieman tämän meidän JLSP-vaihto-ohjelman ulkopuolisiakin opiskelijoita, mutta ei sielläkään ole juurikaan isommat ryhmät. Lasken tämän raskaan luokan bogiksi, vaikka oppimisen kannalta voi olla hyväkin juttu.

Lukujärjestykseen kuuluu perusopinnot, joissa opetellaan nihongon alkeita joka päivä 3 tuntia. Setti on todella intensiivistä ja opetus on lähinnä pelkästään japaniksi ja oppiminen tehdään pitkälti suullisesti ainakin toistaiseksi kun kirjoitustaito on heikohko. Tahti on kova ja oikeasti aivot pitää olla mukana. Näitä sessioita on nyt takana 4 ja osaan jo lukea ja kirjoittaa Hiraganoilla(!!!). Kehitys on siis ollut nopeaa. Seuraavaksi ohjelmassa on kielioppia, sanastoa sekä Katakanat ja tämän jälkeen yleisimmät Kanjit. (kanjeja siis löytyisi tuhansia ja tuhansia...)

Selventääkseni: hiraganat ovat yksi kolmesta (tai neljästä kun laskee alphabeetit messiin) kirjaimistosta, joita Nipponissa käytetään. Käytännössä näillä voi kirjoittaa kaiken mitä japanin kieleen sisältyy, mutta koska muinaiset flipanneet senseit pitivät välilyöntiä friikkinä turhakkeena, käytössä on sen sijaan lisäksi Katakanat ja Kanjit. Kanjit lipastettiin muinoin Kiinasta ja niitä varioitiin, koska japskeilla ei ollut tuolloin omia kirjaimia lainkaan. Katakanat sen sijaan ovat ulkomaisia lainasanoja ja nimiä varten. Näitä sitten sotketaan lahjakkaasti sekaisin rytmittäen tekstiä vähän "selkeämmäksi".

Peruskurssin lisäksi ohjelmaan kuuluu joka toinen päivä kulttuuriopinnot, joissa gaijini oppii tarpeellista, tylsää tai mielenkiintoista, settiä maan kulttuurista ja historiasta. Ensimmäinen luento oli haikuista ja tankasta, mikä oli erittäin tylsä ja lisäksi proffasensei keikkui raivostuttavasti tasaiseen tahtiin noin 2 sekunnin heiluritahdilla jalalta toiselta, josta meinasi tulla suorastaan pahoinvoivaksi... That aside niin oli kyllä tosi symppis ausseista joskus 40 vuotta sitten Japskeihin ländännyt pappa.

Sensein tuhahduksista päätellen käsialassa ei ole tälläkään kirjaimistolla kehumista...

LISÄKSI tarjolla olisi syventäviä kerran viikossa olevia kursseja, joiden aiheet ovat keskustelu, lukeminen, kuunteleminen ja kielioppi. Näitä on kuitenkin yhdistelty ylemmän tason suorittajien kesken, joten suurin osa luennoista on ihan mystistä settiä ilman kunnon selityksiä, koska miksi kertoa mitään enkuksi. Ja ainakaan meikäläinen ei koe pystyvänsä keskittymään aamuisen kolmen tunnin tykityksen jälkeen enään mihinkään lisämateriaaliin. Kävin näitä kaikkia kerran kokeilemassa ja viisastuneena aion suosiolla skipata kaikki.

Muuten aika on mennyt aika huolella Robertin, Juuson ja tanskalaisen Hansin kanssa hengaillessa kaupungilla. Ekalla viikolla juostiin joka päivä kaupungilla, mutta nyt jo rahankäytön normalisoinnin nimissäkin ravaaminen keskittynee jatkossa enemmän viikonlopuille. Tokikaan virikkeet eivät maksa älyttömiä, mutta niitä on vaan niin paljon!

Viime perjantaina oltiin liukuhihna sushilla, vedettiin crepet, mentiin Izakayaan muutamalle oluelle ja syötiin siellä vähän pikkusettejä lisää. Kokeilin muun muassa kanan sydäntä, joka oli hyvää, ja mahdollisesti myös vahingossa kanan keuhkoa, joka ei ollut kummoista.... Tän jälkeen mentiin Roppongiin pikkuklubille, jossa oli 1000 jenillä 4 tunnin nomihodai eli ALL-YOU-CAN-DRINK ja todellakin ihan mitä vaa löyty eikä mitää pelkkää paskabisseä. Siis aivan mah-ta-vaa. Hintaa koko illalle tuli 23 euroa. Luit oikein. Toki nämä baarit oli paikallisen kaverin avustuksella bongattuja himohalpoja mestoja myös paikallisella mittapuulla. Miinusta, että kaulahuivi katosi... Plussaa, että vain se.






Muuten aktiviteetteihin on kuulunut vahvasti myös kuvassa näkyvä darts. Dartsin pelaaminen onkin Tokiossa ihan ehdoton juttu. Ihan vaan sen takia, että kun dartsia pelaa ilman elektronista taulua, se on vaan mendokusee eli kauhee vaiva ja harvoin sitä jaksaa alkaa vääntämään. Täällä voit paiskoa tikkaa tauluun, siemailla Asahia ja kone laskee kaiken puolestasi ja lopussa Sami voittaa! ^^ Kuvassa Hansin tyyli näyte.







 Harajukun Starbucksin kattoterdellä kahvittelemassa.



Yakiniku! Pöydässä on integroitu grilli ja siinä paistellaan erilaisia lihoja ja hengaillaan ja syödään rauhassa hyvässä seurassa. Vedettiin tabehodai eli all you can eat. Kustansi muistaakseni noin 15 euroa. EHDOTON kokemus Tokiossa! Tähän kylkeen saa myös edullisesti nomihodain, mutta oltiin arkena liikenteessä niin tällä kertaa jäi välistä.

 Matkalla johonkin Shinjukussa.

 Running sushi.


Yhden kerran olen salillekkin raahautunut, mutta oli niin surkea sali ettei paljoo nappaa mennä sinne uudestaan. Pitää koittaa keksiä joku toinen, ettei vallan rapistu (ei oikeestaan kiinnosta yhtään, ei täällä ees fiilistellä muskeleita samalla lailla kun lännessä, mutta yritän silti...) Eilen olin Izakayassa Keikon kanssa, ketä kuvailisin Nipponin söpöimmäksi tytöksi~ Oli tosi hauskaa ja juttua riitti, nimittäin Keiks solkkaa hyvin enkkua, wuhuu! Ensi perjantaina Nihon Universityn vapaaehtoset eli meiän luokassa vierailevat natiivit keskustelukumppanit järjestää Welcoming partyt Shinjukussa. Siitä se viikonloppu lähteekin sitten taas eskaloitumaan! And I love it! Nyt läksyjä ja muutenkin säntillistä elämää perjantaihin asti.

Ugh! -Z

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Uuden kotikylän tutkailua



Nyt on vajaa viikko oltu mestoilla ja ensimmäinen oikea koulupäivä on huomenna. Huvittavaa oli, että tänne piti saapua täsmälleen 9. päivä perjantaina, ei ennemmin eikä myöhemmin, ja ennen 15. päivää ohjelmaa oli kaikkinensa noin 3 tuntia orientaatiota viime tiistaina... Noh ei siinä mitään, ehti kivasti kiertelemään Tokiota ja palauttelemaan mieleen mitä on missäkin.

Ollaan liikuttu täällä aika pitkälti tähän vaihto-ohjelmaan osallistuvan porukan voimin, eli 7 (!?!) hengen porukassa, välillä toki niin että kaikki on mukana ja välillä vain osa. Olen ymmärtänyt, että itse kursseille osallistuu enemmän jengiä, koska opiskelijoita tulee kuulemma muista kouluista ja muita reittejä pitkin, eli ihan yksin ei siellä tartte istua. SILTI ihan käsittämätöntä, että tälläsiä vaihto-ohjelmia jaksetaan järjestää jos osallistujia on vaan muutama. Siis minulle toki käy ja hienoa ylipäätänsä, että pääsin tänne, mutta sisäinen ekonomini aistii suuuuurta tehottomuutta. Noh eiköhän tää homma selviä huomenna kun koulu alkaa, mutta näin äkkiseltään vaikuttaa oudolta. 

Tässä paikkoja kierrellessä oon ite parhaani mukaan yrittänyt muistella missä on jotain nähtävää ja suositellut kohteita mihin seuraavaksi.Viime päivinä ollaan vietetty aikaa eniten Harajukussa, Shinjukussa ja Shibuyassa. Koska näissä kaikissa yksistään löytyy enemmän tehtävää ja nähtävää kuin siellä koko Härmässä, niin laitan tähän nyt vain vähän kuvia siitä mitä Harajukusa tuli eteen. Muista mestoista teen sitten myöhemmin omat postauksensa.

 






Yllä perus sunnuntaimeininki Harajukussa. Harajuku on selkeästi pienempi kuin vaikka Shibbe tai Shinjuku, mutta se on kuuluisa muun muassa juuri sunnuntaisin esiin putkahtavista fiftareista eli Elvis-fiilistelijöistä, jotka hengailevat jossain sillalla elvareiksi pyntättyinä. Taaskaan niin kuin ikinä ennenkään ei kyllä näkynyt yhtään, mutta kyllä ne kaikkien mukaan siellä jossain on! Sen sijaan kuuluisia Harajuku-tyttöjä näkyi eli sellasta...... noh... gospel-tyyppistä kimonomeininkiä ja lisäksi patoutuneen kapinahengen yyberin sunnuntaihabituksen kautta purkavia teinejä näkyi kyllä siellä täällä notkumassa. Ne kuulemma matkaa mestoilla yli sadankin kilsan säteeltä. Jostain syystä en ottanut näistä yhtään kuvaa, kuten en myöskään temppelistä jota öögailtiin myös tovi. Ilmeisesti en ollut vaikuttunut. Sen sijaan vaikutuin näistä temppeliin johtavan, ryteikön läpi kulkevan, tien varteen kyhätyistä jääveistoksista!

                                 Pegasos(?)

                                 Rexi.

                                 Mikki Hiiren linna.

                          Harajuku-hauva. Kiltisti tallusti emännän perässä kauheessa ruuhkassa ilman hihnaa. :D

 Ja vielä itseäni eniten sykähdyttävä Harajukun nähtävyys eli Crepe. Nää on herkullisia, suosittelen kaikille! Omani sisälsi mansikkaa, kermavaahtoa, juustokakkua ja suklaata. ^^



Harajukun Starbucksin kattoterassilta avautu tällänen näkymä kohti Shinjukua.Tajusin myös, että Starbucks on ilmeisesti halvin paikka Tokiossa saada kahvia. Peruskuppi kustansi 200 jeniä eli vajaa 1,5e.


 Pilvenpiirtäjämaisemasta inspiroituneena päätettiin lähtee käymään sellaisen huipulla tsiigaamassa maisemia. Valtion omistamaan pytinkiin pääsee sisään ihan ilmaiseksi, eikä tarvitse edes itse painaa hissinappia. Kuvassa näkyvä mökki ei ole kyseinen rakennus, mutta tuosta saa mielestäni kivasti perspektiiviä kun laskee vaikka missä kohtaa menee 10. kerroksen raja. Kuinka monta yli 10-kerroksista rakennusta Suomesta edes löytyy?


Maisemia huipulta. Kuvat piti ottaa lasin läpi niin laatu ei ole ihan päällikköluokkaa. Lisäksi mulla oli joku pimeäapu kai päällä. Tuolla kun käy niin tajuaa kuinka isosta mestasta on oikeesti kyse, kun vastaavanlainen maisema aukeaa joka suuntaan. Kuvat ei toki tee oikeutta maisemalla kun kamera aina kohdistaa kuvan johonkin yhteen kohtaan, kun taas silmän kiertäessä maisemaa kohdistus elää tilanteen mukaan. Esimerkiksi tässä kuvassa pienenä siintävä Tokio-tower näkyy livenä kyllä paljon selkeemmin jos oman silmän sisäinen moottori on tikissä.


Fuji-vuorihan se siellä. Oli kirkasta ja aurinkoista, niin kuin on joka päivä ollut tähän mennessä, niin näkyy tuonne vuorelle eli käsittääkseni noin 150km päähän. Jälleen kuva valehtelee, vuori näyttää livenä huomattavasti isommalta.

So this is me.


Seuraavaksi sitten raporttia sieltä koulusta, ja varmaan jotain muutakin. Odotan kyllä innolla koulun alkua kerrankin. Kyllä, tällä kertaa en ole edes sarkastinen. Oon aina ollut kiinnostunut Japanista ja kielten opiskelusta ylipäätänsä, mutta lisäksi motivaattorina toimii se, että täällä EI solkata enkkua, eli jotta asioiden hoitaminen helpottuisi tahdon ehdottomasti sisäistää paikallisen kielen asappina. How hard can it be? (.......) Noh, mutta tosiaan kiva mennä kouluun sillei että oikeesti kiinnostaakin. Täytyy mennä ainakin 10 vuotta ajassa taaksepäin että ois ollut edes etäisesti vastaava tunne viimeksi. :D

Ugh. -Z

lauantai 10. tammikuuta 2015

Alkuhässäkät

Ugh! Tervetuloa lukemaan säännöllisen epäsäännöllisesti ilmaantuvia postauksia meikäläisen kolmen kuukauden opiskelijavaihdosta nousevan tulipallon maassa ja tarkemmin sen pääkaupungissa eli Tokiossa. Tarkoituksena on kertoilla omista tekemisistä, kokemuksista ja havainnoista mitä reissun aikana tulee koettua ja tehtyä.

Seuraa lyhyt esittely. Olen Sami, 25v kauppatieteiden opiskelija. Olen 5. vuoden maisteriopiskelija ja itseasiassa opiskelut on paketissa heti kun täältä kotiudun. Kyseessä on siis myös viimeiset kuukaudet opiskelijana ennen kuin hyppy oravan pyörään tapahtuu täydellä tarmolla. Sinällään kokemus tai paikka eivät ole uusia, koska olin nimittäin jo kerran vaihdossa San Diegossa Jenkeissä vuonna 2013 ja Tokiossakin olen nyt jo viidettä kertaa. Edellinen vaihto oli niin mainio kokemus, että ei voinut skipata mahkua lähteä reissuun uudestaan ennen valmistumista. Miksi halusin nimenomaan Tokioon johtuu taas lähinnä siitä, että tykästyin mestaan aiemmilla visiiteilläni ja tänne oli tarjolla aikatauluihin hyvin natsaava ja sopivan mittainen opiskelusessio. Miksi alunperin taas olen ollut täällä niin usein johtuu siitä, että muutama vuosi sitten silloinen tyttöystäväni opiskeli täällä 1,5 vuotta, joten luonnollisesti piti ravata moikkaamaan. Silloin mielenkiintoisin nähtävyys löytyi tietty siitä kainalosta mikä vei myös suurimman huomion, joten tällä kertaa on ihan aidosti aikaa tutustua ihan tähän mestaankin oikein läpikotaisin. :D

Opiskelen täällä pelkästään japanin kieltä, jota en osaa toistaiseksi perusfraaseja enempää. Käsittääkseni tulen opiskelemaan päivittäin kolmisen tuntia kieltä ja parina päivänä muutaman tunnin myös Japanin kulttuuria, joten vapaa-aikaa, tuota opiskelijaelämän ehdottomasti parasta puolta, (jota vasta nyt täyspäiväisten työskentelyjaksojen jälkeen vasta osaa todella arvostaa), pitäisi olla runsaasti! Koulu alkaa vasta tiistaina, joten ensimmäiset päivät on aikaa tutustua mestoihin ja hankkia kaiken näköistä tarpeellista arkea helpottamaan.

Asun dormissa, jossa mulla on oma huone. Vuokra ei päätä huimaa, 140e/kk sisältäen aamiaisen ja illallisen. :D Odotukset ei siis ollu järin korkeella, MUTTA huone on yllättävän näppärä ja ainakin eka ateria ja aamiainen olivat oikein positiivisia ylläreitä myös. Aterialla oli riisiä, joku nuudelisetti, kala (joka syötiin puikoilla suoraan nahasta, toimii oikein hyvin kun keksii tekniikan) ja ehkä jotain muuta mitä en muista. Aamiaisella oli paahtoleipää, banaania, yksi siivu pekonia ja paikalliseen tapaan semiraaka kananmuna. Hyvää oli, mutta aamiainen oli vähän pieni näin isosti ruokailevalle to-be-läskille.


Asuntola ulkoapäin. Rakennuksessa on 6 kerrosta, mutta asukkaita on ainakin toistaseksi varmaan 20 eli esim. vessassa tai suihkussa ei törmää melkein koskaan kehenkään. Sijainti on Itä-Tokiossa, kuitenkin aikalailla ytimessä, onhan kaupunki valtava. Shinjukuun, jota voidaan pitää yhtenä pääkeskustana, menee subwaylla joku 30 min, asemalle kävelee 10min. Olen aikasemmin hengannu lähinnä länsipuolella ja ihan ytimessä, ja siihen verrattuna tää on vähän rauhallisempaa aluetta. Tylsempi puoli on samalla se, että ravintoloita ja baareja ei löydy totuttuun tapaan 5 min kävelyn päästä juurikaan.



Kotikatu. Dormi on siinä oikeella ja lähin 24/7 convinience store kadun toisella puolen.


 Meikäläisen huone ovelta päin. Ylläri oli, että futongin sijaan on ihan kunnon sänky. Parveke on myös valtava ja sinne pääsee fönärin kautta. Sieltä pääsee myös ulos kadulle portaita pitkin. Asun tosiaan toisessa kerroksessa.


Huone toisesta suunnasta. Oma lavuaari on kätevä ja myös positiivinen ylläri. Vessakin on suoraan käytävän toisella puolen.


Tässäpä tämä tällä erää. Palaillaan astialle kun on polkastu opiskelut käyntiin. Tänään on synttäritki niin täytyy katsoa jos keksisi jotain. Huomenna on ainakin kansallinen vapaapäivä niin ei tartte herätä mihinkään. Tsau!